lauantai 7. syyskuuta 2013

Google 15 v.


Tänään 1998 avattiin kolme päivää aikaisemmin perustetun Googlen konttorin ovet. Google.com oli rekisteröity jo edellisenä vuotena, 15. syyskuuta 1997. Internetyhtiö on vuosien mittaan viettänyt syntymäpäiviään vaihtelevasti, esimerkiksi vuonna 2010 27. päivä syyskuuta. "Syyskuu on meidän synttärikuukausi", selitti Googlen tiedotus tuolloin. Tänään on juhlittu useampana vuotena.

Google on muuttanut internettiä paljon. Hakukone on pysynyt hyvin kehityksessä mukana, eikä se ole jäänyt optimoijien ja hakukonemoottorilla leikkijöiden jalkoihin. Tosin en ole pitänyt viime vuosien siirtymää personoituihin hakutuloksiin hyvänä, kokonaan uuden, aikaisemmin tuntemattoman löytäminen on muuttunut työlääksi.

Personoinnin myötä myös toivotus KVG on menettänyt merkitystä. Tulokset kun ovat erilaiset eri hakijoille erilaiset. Voi sitä silti kehottaa, kun ei itse jaksa paneutua.

Googlen kanssa on paljon tekemisissä pitkin päivää. Sähköposti, blogi, hakukone, kaikki Googlen palveluita. Google+ on ulkoasultaan miellyttävämpi ja vakaampi kuin Facebook, mutta sieltä tuntuvat puuttuvan käyttäjät. +Pois työpöydältä -sivukin on olemassa, kuten sivupalkista ehkä olette huomanneet.

Googlen ennakoiva hakukonepalvelu on tuottanut Googlen runousopin. Mutta näkyy se nykyisin olevan kilpailija tumblr.comin sivuilla. Miten nyt niin? Alkaako Googlen pinaatti tökkiä laajemmin?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti