sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Kivirahat

Halkaisijaltaan 2,4 metrinen kiviraha.
Eric Guinther/Wikimedia Commons.

Tänään on Mikronesian liittovaltion itsenäisyyspäivä. Löyhä, neljästä osavaltiosta koostuva valtioliitto itsenäistyi Yhdysvalloista vuonna 1986. Edelleenkin 607 atollista ja korallissaaresta koostuva Mikronesia on riippuvainen entisen emämaansa taloudellisesta tuesta. Asukkaat saavat tuloja kalastuksesta ja viljelyksestä, mutta ne eivät riitä reilun sadantuhannen asukkaan toimeentuloksi.

Maailmalla tunnetuin asia Mikronesiasta lienee kivirahat. Yapin osavaltion korallista muodostuneilla pääsaarilla ei ole kiveä eikä savea, joten nämä muualla niin yleiset ainekset ovat käyneet arvon mittareiksi ja säilyttäjiksi. Yapin kivirahat on tuotu Palausta kanooteilla. Lähes viidensadan kilometrin merimatka teki aikoinaan valuutan hankkimisen vaikeaksi.

Kivirahat ovat edelleen ainakin symbolisesti käypä vaihdonväline. Tosin irlantilainen kapteeni David O'Keefe oli vuonna 1874 aiheuttaa laivaamillaan kivillä rahajärjestelmän romahtamisen. Sittemmin kivirahojen (rai) määrä on sovittu vakioksi. Rahoina hyväksytään vain saarilla jo olevat noin 6800 kivirahaa. Arvokkaimpia ovat suurimmat kanooteilla tuodut kivet, O'Keefen laivaamat vielä suuremmat kivet ovat arvoltaan vähäisempiä.

Kivirahat vaihtavat omistajaa lähinnä maakauppojen, avioliittojen tai vahingonkorvausten yhteydessä. Nykyisin kivirahoja ei yleensä siirretä omistajanvaihdoksen yhteydessä. Tavallisen arkielämän rahaliikenne hoidetaan Yhdysvaltain dollareina.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti