maanantai 16. joulukuuta 2013

Salainen Tove Janssonin patsas


Tutustuessani Tajukankaan kutojaan, Jiivana Julmaksi esittäytyvän sarjakuvablogiin, törmäsin tarinaan salaisesta Tove Janssonin patsaasta. Kuva yllä siitä. Tampereen Sorsapuistossa on Janssonin isän, kuvanveistäjä Viktor Janssonin patsaita. Yhden niistä, vuonna 1930 suunnitellun Kajastuksen, mallina on ollut taiteilijan tytär.

Sorsapuistossa on kaikkiaan kolme Viktor Janssonin veistosta. Myös Nuoren naisen (1933) mallina oli tytär Tove. Kolmas, Istuva nainen (1923), on esittelysivujen luonnehdinnan mukaan lähinnä puistokoriste. Se katsoo vastarannalla olevaan Kajastukseen.

Viktor Janssonista tuli Tampereella kiistelty veistäjä. Janssonin Hämeenpuistossa oleva Vapaudenpatsas (1921) herätti pahaa verta paikallisessa työväestössä, ja sitä vaadittiin poistettavaksi. Viimein Korkein hallinto-oikeus antoi sen olla vuonna 1923.

Sorsapuiston veistokset ovat enemmän mallina olleen tyttären muistamista kuin itse kuvanveistäjän. Kajastus ja sen sisarveistos Convolvulus syntyivät osana Helsingin kaupungin järjestämää kutsukilpailua, jonka tarkoituksena oli koristaa pääkaupunkia. Convolvulus pystytettiin Kaisaniemenpuistoon ja puolta pienempänä Hietaniemen hautausmaalle Bertel Hintzen haudalle.

Tampereen Sorsapuiston veistokset saivat paikkansa vuonna 2011. Veistokset oli valettu pronssiin 1980-luvun lopulla, yleisölle ne esiteltiin vuonna 1988 näyttelyssä.


* Victor Jansson. Kajastus. Tampereen julkiset veistokset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti