Eilen kävimme Oulun taidemuseossa tutustumassa Reidar Särestöniemen (1925-1981) näyttelyyn. Näyttely on nimetty erään esillä olleen teoksen mukaisesti Siniseksi auringoksi ja oranssiksi kuuksi. Syyskuun lopulla avautunut näyttely on kerännyt paljon yleisöä. Kävijöitä on ollut jo yli 15 000. Näyttely tulee tekemään Oulun taidemuseon kaikkien aikojen yleisöennätyksen. Lopullinen kävijämäärä on tiedossa parin päivän päästä. Väkeä riitti eilenkin.
Museoissa kulkiessa harvemmin suuriin yleisöihin törmää. Jo parin vuosikymmenen takaa muistan Kaj Stenvallin näyttelyitä, joihin erityisen, poikkeavan tunnelman toi runsas ihmismäärä. Tämä tuntui heijastuvan museohenkilökuntaankin, palvelu oli iloista ja huomioivaa. Jotakin tällaista oli myös Särestöniemen näyttelyssä.
Särestöniemen töissä ensimmäisenä huomion kiinnitti jäkälä- tai sammalmaiset pinnat. Näyttöpäätteeltä tai kirjasta tällainen ei tule ilmi. Näyttelytilassa esitettiin Eeli Aallon Särestöniemestä vuonna 1973 tekemää dokumenttielokuvaa, joka selvitti muun muassa pinnan vaikutteet ja tekotavat. Innoitus oli tullut nimenomaan kivien päällä kasvavista jäkälistä ja sammaleista. Kankaalle se oli saatu kopioitua jauhevärien avulla.
Maisemakuvat tuntuivat edelleen hyvin vaikuttavilta. Eläinhahmoissa ihmismäisine piirteineen sen sijaan olivat viestiltään vanhentuneiden oloisia. Näyttelytekstit valistivat suomalaisesta lainsäädännöstä. Homoseksuaalisuus oli rikos vuoteen 1971, ja vasta vuosia sen jälkeen Särestöniemi vapautunut maalaamaan halailevia miehiä.
Näyttely on avoinna vielä sunnuntaina. Viimeinen opastettu kierros alkaa sunnuntaina kello 14.
* Reidar Särestöniemi. Oulun taidemuseo.
Kittilässä asuessani, ja ennen sitäkin, tuli aika usein vierailtua Särestössä. Reidarin kuolinvuonna kävin eka kerran.
VastaaPoistaEi Reidarin taide siellä minuun hirveän suurta vaikutusta tehnyt. Siis sillä tavalla, että koskaan olisin huokaillut taulujen edessä. Jotenkin ne kaikki kuuluivat yksyhteen ja se siitä.
Mutta en minä tunturien laellakaan koskaan ole huokaillut: minusta Lapin maisemat ovat aina olleet luotaantyöntävän kolkkoja. Pelottaviakin. Ehkä pölökäsin niitä taulujen värejäkin ja niiden takaa heijastuvia asioita (maahisia).
Antun humalassatoikkarointi oli siinä pienemmässä pirtissä joskus hauskemapaa seurattavaa. Varsinkin kun sillä oli käsikynkässä yks Reidarin taulujen värein koristeltu"turkkimummo".
En tiedä, minkä äjjäyksen nuo puhtailla, oululaisilla pinnoilla katseltuna antaisivat.
Kalevassa kertoivat, että yli 22 000 kävijää näyttelyssä on ollut ja viimeisinä päivinä on pitänyt jopa jonottaa sisäänpääsyä.
VastaaPoistaOnhan niillä valkoisilla seinillä vaikutuksensa. Tuskin olisi kiinnittänyt maalausten pintaan niin suurta huomiota jos ne hirsiseinillä olisivat olleet.
Ja osaavat taidemuseossa työt sopivassa suhteessa toisiinsa esille laittaa. Silläkin on merkitystä.
Pitäisi joskus Särestössä käydä. Toistaiseksi on se välistä jäänyt.
Pia Ronkainen oli käynyt myös näyttelyssä ja inspiroitui kirjoittamaan runon näkemästään.
VastaaPoista