perjantai 23. toukokuuta 2014

Kesämökki kierrätysmateriaaleista


Matti ja Mikko Hiittu hankkivat loppuvuodesta 1988 Alarannan torpan. Tilalla oli 1,5 hehtaaria maata, jonne on sittemmin noussut liki parikymmentä erilaista rakennusta. Kierrätysmateriaalit kesämökkirakentamisessa (Alfamer 2014) kertoo miten ja millaisista materiaaleista Hiitut ovat kesäpaikallaan korjanneet ja rakentaneet. Rakennusalan ammattilainen Ensio Laaksonen kommentoi ja täydentää Hiittujen kuvauksia projekteistaan.

Kierrätysmateriaalien käyttö vaatii hyviä varastointitiloja. Harvoin oman tarpeen yllättäessä voi luottaa siihen, että joku toinen on luopumassa juuri silloin ylimääräiseksi jääneestä materiaalista tai on purkamassa/purattamassa toiveiden mukaista rakennusta. Kierrättämisen perusperiaatteena voisi pitää sitä, että voi ottaa talteen materiaaleja silloin kun niitä on tarjolla. Käyttökelpoisen tavaran etsimisessä on pidettävä jatkuvasti silmät ja korvat auki.

Iso lato tai autotalli on hyvä paikka säilöä tavaraa tulevaa varten. Pressukatoksiinkin rakennustarvikkeita voi tallettaa, mutta kuten Hiitut toteavat, pressut harvemmin vuotta kauempaa kestävät.

Hirsikehikko on hyvä lähtökohta monenlaiseen mökkirakennukseen. Siitä lähtee niin torppa, sauna, aitta tai keittiökatos nousemaan. Ikkunat, ovet ja rakennuslevyt määräytyvät tarkemmin tarkoituksen mukaan.

Hiitut suosivat myös perinteisiä rakennusmenetelmiä ja -tapoja. Torpan korjauksessa

Mitään vuorivillaa ja muovia emme käyttäneet seinissä ja katoissa, koska rakennus on talvella kylmänä, eikä kosteus näin pääse ulos kylmää kohti. Halusimme välttyä tällaiselta: Ulkona on -30 ja sisällä -15; viikkoa myöhemmin ulkona +5 nuoskakeli ja sisällä -10 pakkasta. Tällöin kosteus menee kylmää kohti kondensoituen sisäseinän muoviin ja kastelee villaeristeen.
Jos rakennuksia on tarkoitus pitää kylmillään, niin se kannattaa suunnitella niin.

Hiitut antavat monenlaisia käytännön vinkkejä ja ohjeita. Yksi niistä on kompostoivan käymälän tekeminen.


Tämäkin on toteutettu kierrätysmateriaalein. Käytetyt astiat ovat aikaisemmin olleet laastipaljuina.

Jos kesämökkejä toteutettaisiin laajemmin Hiittujen tapaan, niin tarvetta esimerkiksi Ilmo Massan käymälle keskustelulle ei juurikaan olisi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti