sunnuntai 11. toukokuuta 2014
Kyläasumisen puolesta
Asumisen vapaus
Juha Kuisma (toim.)
Maahenki 2012
185 s.
Kirjailija Matti Mäkelä on viime vuosien aikana useilla eri foorumeilla kirjoittanut ja puhunut maaseutuasumisen puolesta. Taustalla ovat eräät ympäristöhallinnon raportit ja tilaisuudet, joissa haja-asutusta on haluttu rajoittaa. Juha Kuisman toimittama artikkelikokoelma Asumisen vapaus on suunnattu tällaisia ajatuksia vastaan.
En tiedä kuinka vakava uhka maaseudun perinteisesti melko vapaalle rakentamiselle Juha Kuisman esipuheessa mainitsemat raportit, työryhmätyöskentely ja selvitykset ovat. Valtion hallinnossa useinkin asioita tarkastellaan useista eri suunnista ja lopullinen kanta ja ohjaussuunta muodostuu vasta poliittisessa päätöksenteossa. Olen kuullut ettei entisten maalaiskuntien alueelle ole enää saanut rakennuslupia yhtä helposti kun niistä on tullut osa jonkin kaupungin kunnallishallintoa. Omalle maalle rakentamista ei kaupunkien rakennushallinnossa ole ymmärretty samoin kuin maalaiskunnissa.
Joka tapauksessa maaseutumaisen asuinrakentamisen puolustamiseen on herätty. Asumisen vapaus on yksi osoitus siitä. Kirjan syntyyn on voimakkaasti vaikuttanut Talonpoikaiskulttuurisäätiö.
Kymmenen kirjoittajaa yhdessätoista artikkelissa käyvät läpi maaseutuasumisen hyviä puolia ja pyrkivät osoittamaan kaupunkikeskeisesti tehdyt tiivistä asumista puoltavat laskelmat pätemättömiksi. Kirjan aloittaa Matti Mäkelä voimallisesti rinnastamalla liikkumisen vapauden ja asuinpaikan valinnan vapauden. Arkkitehti Matti Vuorio jatkaa vapauden kaventumisen teemaa juuri asuinpaikan valinnan kannalta.
Maaseudulla rakennettu sisätila voisi olla jotakin toista kuin kerrostalossa. Kirjailija Risto Isomäki antaa hyviä neuvoja kaupunkien omakotitaloalueillekin rakentaville. Talossa pitäisi olla vistit ja eteiset, talot tulisi suunnitella niin, että osan huoneista voisi talvella jättää kylmilleen. Näinhän on toimittu iät ja ajat, ja saatu suuria energiansäästöjä. Useissa nykytaloissa -- sekä maalla ja kaupungissa -- on putket vedetty niin ettei lämpötilan laskeminen alle 15 asteen ole mahdollista.
Arkkitehti Heikki Aitoaho vetoaa kansallisten mallitalojen puolesta. Uutta "rintamamiestaloa" on monesti kaivattu, ja yritettykin saada aikaan. Esimerkkeinä voisi mainita tässäkin blogissa mainitut Ensitalon ja Arkkityyppitalon. Sellaisen suunnitteleminen kilpailulla ei ole aivan yksioikoista, kuten diplomi-insinööri Lasse Ristikartano toteaa omassa artikkelissaan. Toisaalta arkkitehti Staffan Lodenius esittelee, miten kyläkaavalla voidaan saada aikaan hyviä asuinympäristöjä.
Toimittaja Juha Kuisma tarkastelee hyviä rakennuspaikkoja rakennusperinteiden valossa. Kansatieteilijä Teppo Korhonen muistuttaa perinteiden huonommista puolista. Vapaata rakentaminen ei ennenkään aina ollut. Monelle "vapaa asuminen" saattoi olla saunassa asumista.
Arkkitehti Viri Teppo-Pärnä kertoo, miten vanha talo opettaa ja ohjaa asujaansa. Miten talo tekee asujansa tietoiseksi kaikista omista puolistaan, opettaa jopa lapsille mikä yhteys on hellalla ja piipulla. Arkkitehti Ilmari Mattila kartoittaa erilaisia teema-asumisen mahdollisuuksia.
Teoksen lopuksi Kuisma ja Vuorio vetävät puheenvuorojen sanomat manifestiksi vapaan asumisen puolesta. Asumisen perusoikeudesta vedetään linjat uuteen talonpoikaiskulttuuriin, jossa maanviljely ei enää ole keskeisessä osassa. Samalla talo kuitenkin sidotaan osaksi kylää. Manifestin mukaan nykyiset lait ja asetukset eivät kylää tunne. Kyliin joka tapauksessa rakennetaan, joten eikö sitä voitaisi ohjailla kylätoiminnan kautta?
Olen hieman skeptinen kyläyhdistysten ohjaamana synnytettyjen kyläkaavojen suhteen. Kyliin ei, ainakaan Etelä-Suomen tai kasvavien kaupunkien laitamien ulkopuolella, ole tulossa uudisrakentamista merkittävissä määrin. Rakennusoikeuksien jakaminen kaikille maanomistajille tasapuolisesti johtaisi turhaan kaavoittamiseen. Moni ei halua tontteja maalleen kasvavien kiinteistöverojen tai maataloustukien menettämisen vuoksi. Ja sanotaanhan, että jo nyt Suomi on kaavoitettu 50 miljoonalle asukkaalle. Jokin kaavaa kevyempi menetelmä maankäytön suunnitteluun olisi tarpeen. Maaseudulla olisi suuri potentiaali hajautettuun energiantuotantoon aivan kuten Isomäki kirjoittaa. Siihen kannattaisi panostaa, siinä samalla syntyisi maalle uusia toimeentulonlähteitä tai ainakin pienempiä asumiskustannuksia maallemuuttajille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti