keskiviikko 13. elokuuta 2014

Mitä sanoittekaan, Kanye West?


Amerikkalainen räppäri Kanye West on tunnettu esiintyjänä, joka ilmaisee asiansa mahtipontisesti ja ikääntyessään entistä vakavampana. Tulevilla Oulun musiikkivideofestivaaleilla on kaksi näytöstä Westin videoita.

West on luonut itsestään elämää suuremman taidespektaakkelin, jota on parodioitu muun muassa South Parkissa. Haastatteluissa West on laukonut aforistisia totuuksia, jotka ovat jääneet elämään. Niistä tässä muutama esimerkki:


Menestys on paras kosto.

Kauneimmat ihmiset tekevät rumimpia asioita.

Yöllä kuulen heidän puhuvan. Jäätävimmän tarinan, joka on ikinä kerrottu. Jossakin kaukana tämän tien varrella hän menetti sielunsa.

Tiedän olevani nyt oikeassa paikassa, koska en voisi olla enemmän väärässä.

Suurin tuska elämässäni on se, etten voi ikinä nähdä itseäni esiintymässä.

Raha ei ole kaikki, rahattomuus on.

Sanovat, että asenne määrittelee leveyspiirin.

Koska se ei tapa minua, se tekee minut vain vahvemmaksi.

Sanon asioita, jotka ovat vakavia ja puen ne vitsin muotoon jotta ihmiset voisivat nauttia niistä. Me nauramme jottemme itkisi.

En ole kirjojen ystävä. En koskaan haluaisi kirjalle omistuskirjoitusta.

Käyttäminen on välttämätöntä. Ja jos et ole käytettävissä, olet hyödytön.

Luota siihen, että olet tunteva. Voita ujoutesi.

Rakasta vihaajiasi. He ovat suurimpia fanejasi.

Musiikkini ei ole vain musiikkia. Se on lääkettä.

Minulle luovuttaminen paljon vaikeampaa kuin yrittäminen.

Kaikki mitä minä olen ei tee minusta kaikkea mitä olen.

Tunnen olevani aivan liian kiireinen kirjoittaakseni historiaa luettavaksi.

Turkistyynyt ovat liian kovia nukkumiseen.



* OMVF: Kanye West -näytökset.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti