Kaupunkiin on paras tutustua kävellen. Viime päivien sää ei suosinut pitkiä promenaadeja, mutta ydinkeskustassa pienen lenkin uskaltauduin tekemään. Kävelykadulla oli kulttuuripääkaupunkivuoden tunnus, hymyilevä sydän. Ilmeisesti sydän on kiertänyt eri paikoissa ympäri keskustaa. Nyt se oli turisti-informaatiotoimiston edessä.
Raatihuoneen edessä oli kaupungin vuonna 1621 perustaneen Kustaa II Aadolfin patsas. Kollegoita rintakuvalla on Suomessakin. Otto Standmanin pronssiveistos on vuodelta 1924. Myöhemmin netistä luin, että Uumajassa on myös Suomessa muistetun kenraali Georg Carl von Döbelnin monumentti, hänen mukaansa nimetyssä puistossa. Se on ilmeisesti kaupungin vanhin julkinen veistos, vuodelta 1867. Tällä kertaa se jäi näkemättä.
Vaikka kulttuuripääkaupunkius oli monessa paikassa esillä, niin perinteitäkin pidettiin esillä. Talonpoikien omien maalaismarkkinoiden mainostettiin olevan tulevana lauantaina.
Vahvasti antiikin perinteitä kunnioittaa Jörgen Nilssonin Apollon 350 (1993). Ajattelin tämän olevan hotellin pihalla, mutta tarkempi tieto tiesi paikan olevan kaupungin pienen puiston.
Kävelykadun keskeisin teos on Uumajassa syntyneen Stig Lindbergin (1916-1982) Suihkulähdeveistos (Fontänskulptur, 1976). Kubistisen oloisesti neliöidyt vesisuihkut nousivat kolmannen kerroksen korkeudelle. Taiteilija oli ajatellut teosta keskiaikaisen kaupungin torikaivon vastineeksi nykyaikaiseen kaupunkiin. Kohtauspaikaksi. Toimiko se sellaisena, jäi näkemättä. Ihmisen kiirehtivät sateessa, ja minäkin luikin lämpimiin ja kuiviin sisätiloihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti