tiistai 16. syyskuuta 2014

Taiteen kerjäläiset


Suomen perustuslaissa taataan taiteen vapaus (16 §). Vuonna 2007 valmistuneessa tutkimuksessaan Taiteen vapaus perusoikeutena Pauli Rautiainen havaitsi, että tämä perustuslain pykälä on jäänyt lähes kuolleeksi kirjaimeksi, se tunnetaan huonosti ja sitä sovelletaan käytännössä hyvin niukasti vaikka taiteen vapaus on yksi perusoikeuksista. Perustuslaissa julkinen valta velvoitetaan turvaamaan perusoikeuksien toteutuminen (22 §).

Outi Järvinen, Simo Kellokumpu ja Panu Varstala ovat päättäneet taiteen keinoin vedota valtioon taiteen aseman ja kulttuurimäärärahojen puolesta. On syntynyt Kerjäläiset -kokonaistaideteos, jonka toteuttamiseen vetoajat kutsuvat kaikki halukkaat. Kultakin osallistujalta toivotaan A4-arkille mahtuvaa taideteosta osaksi kokonaisuutta. Muita kuin kokovaatimus ei ole.

Kerjäläiset -taideteos on tarkoitus lahjoittaa Suomen valtiolle joulukuussa 2014. Valtiolle on tarkoitus, kuten asiaan kuuluukin, lahjoittaa teos kaikkine oikeuksineen yhteiseksi kulttuuriseksi pääomaksi.

Lahjoitettavat teokset kootaan kerjalaiset.fi -sivustolle kaikkien tutustuttavaksi. Tätä kirjoitettaessa sivuilla on viisi lahjoitettua teosta. Myös nettisivu ja sen osoite on tarkoitus lahjoittaa valtiolle.

Suosittelen osallistumaan.


* kerjalaiset.fi


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti