perjantai 31. lokakuuta 2014

Tulevaisuuden Raahessa vuonna 2000



Suomalaisen spekulatiivisen fiktion luettelossa mainitaan, että oululaisessa Kaiussa ilmestyi huhtikuussa 1896 tarina Vuonna 2000 Raahessa. Siinä kuvitteellisen Raahen Uutisten toimittaja ei saanut oman paikkakuntansa lehdessä kertoa mitä kaupunkilaiset ajattelivat vaan hänen oli vaalittava kaupungin mainetta. Mikään dystopia tarina ei kuitenkaan ollut.

Pohjanmaan rautatie suunniteltiin alkujaan kulkemaan Raahen kautta. Tätä linjausta ei toteutettu, koska paikalliset porvarit vastustivat uuden liikennemuodon tulemista kaupunkiin. Laivarahdit olivat kauppiaille tärkeä tulonlähde eikä niitä haluttu vaarantaa. Niin rautatie rakennettiin sisämaahan nykyiselle reitilleen.

Ei kulunut kauan kun raahelaiset porvarit ymmärsivät millainen virhe oli tullut tehtyä. Huolintaliikkeet suuntasivat laivansa sellaisten kaupunkien satamiin, joista oli helppo siirtää rahti suoraan junaan edelleenkuljetettavaksi. Raahelaisten vaalima laivaliikenne hupeni.

Vielä vuonna 2000 ei sopinut puhua eikä pukahtaa tuosta virhearviosta. Kaupungin mainetta oli vaalittava.

Uskaltanen paljastaa, että tarina päättyi onnellisesti. Viimein vuonna 2000 Raahe sai lupauksen rautatiestä. Todellisuudessa junaa ei tarvinnut näin kauan odottaa. Sivuraide Raaheen valmistui vuonna 1899. Se tosin piti toteuttaa yksityisellä rahalla, valtio lunasti radan vasta vuonna 1926. Henkilöliikenne radalla loppui 1966, toisenlaisella linjauksella se saattaisi edelleen jatkua.

Tulevaisuuden kuvitelmat ovat vahvasti ankkuroitu kirjoitusaikansa maailmaan. Nimimerkki Aslakin kirjoittama Vuonna 2000 Raahessa on kiinni omassa ajassaan tavallista enemmän.


* Vuonna 2000 Raahessa. Jatkokertomukset.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti