lauantai 15. marraskuuta 2014

Juutinrauman tullitilastot


Itämeri on kapean salmen takana. Tämä aiheuttaa meren ekologialle erikoisuuksia ja omalaatuisuuksia. Samoin se on vaikuttanut sen kulttuuripiirissä eläviin ihmisyhteisöihin. Juutinraumaa, tuota kapeaa salmea, ovat tanskalaiset valvoneet vuosisatojen ajan. Ja samalla perineet osansa kaikesta Itämereltä muualle maailmaan meritse viedystä ja tuodusta.

Kaikki Juutinraumasta kulkeneet laivat ovat joutuneet maksamaan tullia. Vuodesta 1497 asti nämä tullikirjat ovat säilyneet ja osa noista digitoitu tietokantaan, jota voi käyttää netissä. Digitoitua aineistoa on vuodesta 1634 lähtien. Kaikki aineisto on tarkoitus saada tietokantaan, sitä varten projekti etsiikin vapaaehtoisia.

Puhtaaksikirjoittaminen vapaaehtoisena tekisi hyvää kaltaiselleni, jolta vanhojen käsialojen taito uhkaa rapistua käytön puutteessa. Mutta mistäpä ottaa aika kaikkeen höydylliseen?

Tietokanta on nykyiselläänkin mielenkiintoista selattavaa. Hakuja voi tehdä monin eri tavoin. Lähtö- ja määräsatamien nimiä on vakioitu hakujen helpottamiseksi. Kaikkiaan tietokannassa on nyt 1 483 976 kauttakulkua 4 258 198 rahdin kanssa. Jos joku asia tuntuu puhtaaksikirjoitetun väärin, niin oikeinkirjoituksen voi välittömästi tarkistaa mikrofilmiltä digitoidusta kuvasta.

Esimerkiksi tietokannasta käy ilmi, että raahelainen kapteeni Gustav Baars kuljetti Juutinrauman kautta 9. syyskuuta 1776 terva-, piki- ja puutavaralastissa olevan laivan. Lähtösatamana oli Oulu ja määränpäänä Marseille Välimerellä.



* Soundtoll registers online


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti