keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Lehti ilmestyy!

Viime viikolla kovia kokenut Charlie Hebdo ilmestyy normaalin aikataulun mukaisesti tänään. Se on suuri voitto sananvapaudelle, väkivallanteoilla ei pystytä estämään ajatusten ja aatteiden etenemistä. Charlie Hebdo ilmestyy tänään suurempana painoksena kuin koskaan. Lehteä painetaan kolme miljoonaa kappaletta useilla eri kielillä, päätoimittaja Gerard Biard on painottanut turkinkielisen laitoksen tärkeyttä.

Aluksi vaikutti siltä ettei lehteä saisi Suomesta ollenkaan. Viime viikolla välikäsien avulla lehden irtonumeroa, mutta sitä ei ollut tarjolla. Turun sarjakuvakauppa otti lehteä kuitenkin myyntiin ja on jo ennakkoon myynyt koko tilaamansa erän. Sarjakuvakauppa selvittelee saisiko se irtonumeroita enemmän myyntiin.

Charlie Hebdo on vuoden 1968 maailmanvallankumouksen lapsi. Vaikka lehden ympärillä on viime viikon ajan ollut kaikenlaista tekopyhää, niin silti pitäisin laajaa kansalaisliikehdintää ja spontaaneja mielenilmauksia vuonna 1968 kapinallisen perinnön puolestapuhumisena.

Hullu vuosi 1968 muistetaan parhaiten Prahan keväästä ja Pariisin opiskelijamellakoista. Kansannousuja oli ympäri maailman. Yksi keskeinen yhdistävä seikka eri blokkien ja eri maanosien tapahtumille oli hegemonioiden vastaisuus. Kylmä sota oli kulissi, joka piti yllä kumpaakin maailman napaa.

Nyt kun uusi kylmä sota on nostamassa päätään, niin ihmiset asettuvat hegemonioiden vahvistamista vastaan. Ihmiset eivät halua, että terroristien varjolla heiltä viedään oikeudet normaaliin elämään.

Konservatiivit olivat vedonneet paratiisiin saadakseen ihmiset asettumaan vallitseviin oloihin. Kommunistit ovat lupailleet vallankumouksen jälkeistä parempaa elämää. Sitä ennen olisi tyydyttävä nykyisiin oloihin. Liberalistinen talouskasvuun pohjautuva ajattelu paremmasta tulevaisuudesta tässä maailmassa, kunhan vain alistuisi kärsivällisesti talouden lainalaisuuksille, on myös menettänyt uskottavuutensa.

Vuoden 1968 nousuissa ei saavutettu muutoksia maailmanjärjestelmässä. Vallankumousliikkeet pääasiassa tukahdutettiin, niin idässä kuin lännessäkin. Konservatismista riisuuntunut oikeisto lopulta voitti Neuvostoliiton romahdettua. Pitkään sen jälkeenkin uusliberalistit ovat onnistuneet pitämään yllä ihmisten uskoa tulevaisuudessa odottavaan parempaan elämään.

Charlie Hebdo on raastanut paratiisin ja vallankumouksen odottelun alas. Talouskasvujärjestelmä on mahdoton. Kapitalismin korvaavasta järjestelmästä terrorismin vastaisine sotineen ja kaikenkattavine urkintoineen vaikuttaisi olevan tulossa paljon karmeampi kuin nykyisestä. Uusliberalismi on paljastanut olevansa myös ääriliike. Vuosikymmenten myötä ajatussuunta on vaatinut yhä enemmän "vapaata markkinataloutta", muuten "markkinat" eivät toimi. Ajatuskulku on sama kuin uskonnollisessa pelastuksessa tai vallankumouksen tavoittelussa.

Jospa tavoitteena olisikin vain vapaa ja vakaa maailma? Tai vaikka oikeus olla mieltä ilman, että tulee uhatuksi? Voisiko vaatia jotakin asioita juuri nyt, ilman niiden siirtämistä hamaan tulevaisuuteen? Edes sananvapauden, ruumiillisen koskemattomuuden?


* Charlie Hebdo


2 kommenttia:

  1. Hegemoniset rakenteet eivät toimi:

    Ongelman ydin erän saamisessa Suomeen on eräänlainen Catch-22:
    Ranskan tukun vastaus kyselyymme: "Lehtipisteellä on yksinoikeus Charlie Hebdoon Suomessa. Emme voi myydä sen ohi."
    Lehtipisteen vastaus viestiimme, jossa tarjouduimme ostamaan 1000 lehteä: "Valitettavasti lehti ei kuulu valikoimaamme, joten emme voi toimittaa sitä teille."
    Eli kaikki Suomen tukkuoikeudet ovat Lehtipisteellä, joka ei halua lisätä lehteä valikoimiinsa, vaikka kysyntää olisi. Joudumme siis palaamaan alkuperäiseen taktiikkaan ja haalimaan lehtiä suoraan Ranskasta pikkuhiljaa, agenttien välityksellä.



    Turun sarjakuvakauppa facebookissa.

    VastaaPoista