perjantai 2. tammikuuta 2015

Miten Sauli Niinistö on lopettanut uudenvuodenpuheensa?


Näin uudenvuodenpuheiden aikaan herää keskustelua siitä, miten tasavallan presidentit ovat päättäneet puheensa vuosien saatossa. Kolmisen vuotta sitten kirjoittamassani kokosin yhteen kaikki siihen mennessä pidettyjen puheiden päättämiset.

Teksti Miten Suomen presidentit ovat lopettaneet uudenvuodenpuheensa on edelleen luettavissa.

Julkaisuajankohdan vuoksi on tuosta kirjoituksesta puuttuvat tasavallan presidentti Sauli Niinistön uudenvuodenpuheiden lopetukset. Nyt kun ollaan Niinistön presidenttikauden puolivälissä näiden puheiden osalta niin on hyvä aika tarkastella miten hän on vaikuttanut tähän seurattuun perinteeseen.

Maailman kaksinapaisuuden purkautumisen jälkeen 1991 markkinavoimat ovat painottaneet, että politiikan ja poliitikkojen tulee olla vakaita ja ennustettavia. Tähän haasteeseen presidentti Niinistö on vastannut hyvin. Kaikki kolme pitämäänsä uudenvuodenpuhetta hän on päättänyt lauseeseen "Toivotan teille kaikille hyvää alkanutta vuotta ja Jumalan siunausta!"

Tähän markkinavoimien toivomaan vakauteen ja ennustettavuuteen panostivat jo Niinistön edeltäjät. Mauno Koivisto toivotti vuosina 1991-1994 "Toivotan kaikille kansalaisille hyvää ja turvallista uutta vuotta", Martti Ahtisaari 1995-2000 pienin variaatioin "Toivotan kaikille kansalaisille hyvää alkanutta vuotta ja Jumalan siunausta" ja Tarja Halonen 2001-2012 toivotti kiitosten jälkeen "hyvää alkavaa vuotta" vuosiluvun loppuun lisäten.

Menneiden kolmen uudenvuodenpuheen perusteella voisi olettaa, että Niinistö meneillään olevan loppukautensa jatkaa samalla lopputoivotuksella. "Toivotan teille kaikille hyvää alkanutta vuotta ja Jumalan siunausta!"

Miten Sauli Niinistö on lopettanut uudenvuodenpuheensa?

2013
Toivotan teille kaikille hyvää alkanutta vuotta ja Jumalan siunausta!

2014
Toivotan teille kaikille hyvää alkanutta vuotta ja Jumalan siunausta!

2015
Toivotan teille kaikille hyvää alkanutta vuotta ja Jumalan siunausta!


Miten Suomen presidentit ovat lopettaneet uudenvuodenpuheensa?


9 kommenttia:

  1. Vuoden 2016 uudenvuodenpuhe loppui odotetusti Toivotan teille kaikille hyvää alkanutta vuotta ja Jumalan siunausta! toivotukseen.

    Koko puhe

    VastaaPoista
  2. Vuoden 2017 uudenvuodenpuhe sai hieman erilaisen lopetuksen. Haluan toivottaa teille kaikille hyvää Suomen 100-vuotisjuhlavuotta sekä Jumalan siunausta!

    Koko puhe.

    VastaaPoista
  3. 2018: Toivotan teille kaikille hyvää alkanutta vuotta ja Jumalan siunausta!

    koko puhe.

    VastaaPoista
  4. 2019: Toivotan teille kaikille hyvää alkanutta vuotta ja Jumalan siunausta.

    VastaaPoista
  5. 2020: Toivotan teille kaikille hyvää alkanutta vuotta ja Jumalan siunausta. Koko puhe

    VastaaPoista
  6. 2022: Toivotan teille kaikille onnellista alkanutta vuotta ja Jumalan siunausta.

    Yksi sana on aikaisemmista vuosista muuttunut.

    VastaaPoista
  7. 2023: Toivotan teille kaikille onnellista alkanutta vuotta ja Jumalan siunausta.

    Sama kuin viime vuonna. Koko puhe.

    VastaaPoista
  8. 2024: "Toivotan teille kaikille onnellista alkanutta vuotta ja Jumalan siunausta."

    Koko puhe.

    VastaaPoista