tiistai 20. tammikuuta 2015

Yksisarvisen salaisuus


Eilen illalla tuli televisiosta Stephen Spielbergin ohjaama Tintti-elokuva Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus (2011). Elokuvan sisällöstä en aikaisemmin ole blogiin kirjoittanut, ensi-illan aikoihin kirjoitin vilkkaasta Tintti-viikosta marraskuussa 2011. Tuohon kirjoitukseen elokuvaa kommentoinut Severi Nygård tiivisti tämänkin Tintti-harrastajan tunnot aika hyvin.

Spielberg osti oikeudet Tintti-elokuviin Hergén (1907-1983) vielä eläessä. Elokuvan valmistumista saatiin odottaa todella pitkään, välillä huhut kertoivat filmin olevan tulossa, mutta valkokankaalle se pääsi vasta reilut kolme vuotta sitten. Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus perustuu löyhästi samannimiseen Hergén sarjakuva-albumiin. Jatko-osa Rakham Punaisen aarteesta aineksia on otettu vähemmän. Elokuva loppuu samaan tapaan kuin lähtökohtansa. Tarinaa on ryyditetty kohtauksilla sieltä täältä pitkää albumisarjaa. Esimerkiksi kuuseikkailun leijuvat viskikuplat ovat mukana.


Elokuva lähtee liikkeelle rauhalliseen tahtiin Brysselin torilta. Vauhti kiihtyy pikku hiljaa, viimeiset puoli tuntia ovatkin melkoista rymistelyä. Minun Tintti-kuvaani nähden elokuvassa ammuskellaan aivan liikaa. Tintille on ominaista tarkka ja harkittu aseiden käyttö. Yksi mietitty laukaus saa elokuvassakin aikaan enemmän kuin mieletön konekivääreillä räiskiminen.

Tutusta tarinasta tehty elokuva ei voi yllättää suuresti. Tekemisen rakenteisiin ja kohtausten järjestykseen kiinnittää aivan liikaa huomiota, että filmistä voisi nauttia puhtaasti omana, erillisenä taideluomana. Neljän tai viiden katselukerran jälkeen elokuva vaikuttaa kelvolta kolmen tähden elokuvalta.

Tälle elokuvalle on suunniteltu jatkoa. Muutama vuosi sitten jatko-osaa lupailtiin jouluksi 2015, nyt elokuvaa on lupailtu jouluksi 2016. Tintti-elokuvien tuottaja Peter Jacksonilla on ollut kiireensä Tolkienin tarinoiden parissa. Kun uusia Tolkien-tuotantoja ei enää ole tulossa niin ehkä Tintin seikkailut nousevat takaisin työpöydälle.

Seuraavan Tintti-elokuvan aiheena on Auringon temppeli. Kovin vähän on nimen lisäksi Internet Movie Databasessa ennakkotietoja tulevasta.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti