torstai 4. kesäkuuta 2015

Rikkaiden ja köyhien siltojen alla nukkumisesta



Ylen Uutiset kertoivat, että Lontoon Hackneyssa voi jatkossa saada jopa tuhannen punnan sakot kadulla nukkumisesta. Ensimmäisestä kerrasta rapsahtaa satanen ja summa nousee rikoksen uusiutuessa tarpeeksi monta kertaa kymmenkertaiseksi. Tällainen laki - tai järjestyssääntö - on selvä ja tasapuolinen, länsimaisissa demokratioissakin hyväksyttävä säädös.

Hackleyssa pykälä kumottaneen pian. Nimien kerääminen on jo edennyt pitkälle. Oxfordissa suunniteltiin aikaisemmin vastaavaa järjestyssääntöä, mutta se kumottiin 70 000 allekirjoittajan vetoomuksella.

Kirjallisuudella voi olla merkitystä. Ranskalainen kirjailija Anatole France tuli laittaneeksi vuonna 1894 julkaistun Le Lys Rouge romaaniin seitsemännessä luvussa monsieur Chouletten lausumaan Pariisista, että "laki kieltää majesteettisen tasapuolisesti sekä rikkaita että köyhiä nukkumasta siltojen alla, kerjäämästä kaduilla ja varastamasta leipää".

Romaanihenkilö Chouletten sanoma on jäänyt elämään lentävänä lauseena. Se tuli minulle ja varmaan monille muillekin ensimmäisenä mieleen tuoreesta uutisesta.

Hackneyn pykälänikkarit yrittivät selittää asiaa parhain päin. Tarkoitus olisi saada avusta kieltäytyvät asunnottomat kannustettua tukitoimien piiriin. Tämä tuskin auttaa. Francen kirjoittama painaa enemmän.


* Anatole France. The Red Lily, PG.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti