lauantai 6. kesäkuuta 2015

Ruotsin kansallispäivä


Tänään vietetään Ruotsin kansallispäivää. Valtio, joka ei ole tuntemaamme tyyliin itsenäistynyt koskaan, on valinnut juhlapäiväkseen seuraavaksi parhaan vaihtoehdon: 6. kesäkuuta 1524 Ruotsin kuninkaaksi valittiin Kustaa Vaasa. Valinta merkitsi parin sadan vuoden ajan vaikuttaneen Kalmarin unionin loppua.

Kansallispäivä on Ruotsissakin havaittu hyväksi ajankohdaksi tehdä suuria valtiollisia muutoksia. Maan nykyinen hallitusmuoto on vuodelta 1974, sen valtiopäivät hyväksyivät ensimmäisen kerran edellisenä vuonna juuri 6.6. Samoin vuoden 1809 hallitusmuoto hyväksyttiin Kustaa Vaasan valtaannousun muistopäivänä.

Kansallispäivää Ruotsissa on vietetty vuodesta 1983. Toki jo aikaisemmin päivää juhlistettiin Ruotsin lipun päivänä. Yleisenä vapaapäivänä kansallispäivää juhlittiin ensimmäisen kerran vuonna 2005. Kansallispäivä on vakiintunut kesäkuun alkuun varsin myöhään. Kansallistunnetta on nostatettu suomalaisten tapaan kylmempänä vuodenaikana joko 6. marraskuuta Kustaa II Aadolfin tai 30. marraskuuta Kaarle XII:n kuolinpäivänä. Myös juhannusaatto ja kulloisenkin kuninkaan syntymäpäivä ovat olleet epävirallisen kansallispäivän asemassa.

Kansallispäivä on tietenkin liputuspäivä. Ruotsissa oman lipun käyttäminen tavallisena arkena on paljon yleisempää kuin Suomessa. Nämäkin kuvissa olevat liput juhlistivat ihan tavallista ruotsalaista arkea.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti