torstai 27. elokuuta 2015

Lippumaalari Hassam


Yhdysvaltalaisella impressionisti Childe Hassamilla (1859-1935) oli ensimmäisen maailmansodan aikaan ongelma. Aluksi vaikutti siltä, että maanmiehet eivät lähtisikään Ranskan avuksi Saksaa vastaan, ja sitten kun lähtivät, häntä ei huolittu mukaan. Hassam anoi lupaa päästä dokumentoimaan taisteluja, mutta siihen ei suostuttu.

New Yorkissa asuva Hassam yritti luonnostella Hudson-joella liikkuvia sotalaivoja, mutta hän pidätettiin. Sotasalaisuuksia ei saanut piirtää, ei edes isänmaallisessa innostuksessa. Sodan edetessä hänelle tarjoutui mahdollisuus ikuistaa tapahtuvaa. New Yorkissa järjestettiin suuria paraateja, jotka saattoivat kestää jopa kaksikymmentä tuntia.

Paraateja kotikaupungin katuja koristeltiin runsaasti lipuilla. Niitä Hassam alkoi ikuistaa vuonna 1916. Näistä maalauksista hänet nykyisin muistetaan parhaiten. Yllä oleva työ, The Avenue in the Rain (1917), on päässyt Bill Clintonin ja Barack Obaman kausilla Valkoisen talon pyhimmän, Oval Officen seinälle.









Valkoisen talon kuvaajan Pete Souzan otos vuodelta 2009.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti