tiistai 11. elokuuta 2015

Muistoja Juicesta


Elokuun pimeneviin iltoihin kuuluvat taiteiden yöt ja Huutomerkin Muusajuhlat. Tänä vuonna Muusajuhlat ovat 19.-23. päivä. Runous- ja kirjallisuustapahtuman ohjelma on jo julkistettu ja tuottaja Kari Miettunen on jo erikseen mainostanut joitakin ohjelmanumeroita. Esimerkiksi 23.8. Tubassa pidettävää miniseminaaria Juice Leskisestä.

Miniseminaarissa on muun ohjelman ohessa yleisöllä mahdollisuus kertoa omia muistojaan Juicesta tai hänen musiikistaan. Päänumerona on Risaisen elämän (Siltala 2014) kirjoittaneen Antti Heikkisen jututus.

Ajattelin jakaa oman muistoni Juicesta tässä ja nyt. Sain kerran Juicelta samppanjaa!

Juice keikkaili Grand Slamin kanssa 1980-luvun lopulla melko tiheää tahtiin. Jonakin vuosikymmenen lopun uudenvuodenaattona bändi oli soittamassa Siilinjärvellä Huvikummussa. Uudenvuoden alkamisen erikoisnumeroksi laulaja poksautti auki Elyséen ja itse hörpyt otettuaan pisti pullon kiertämään yleisöön.

Sain minäkin pienen siemauksen tuosta pullosta. Kovin moni ei saanut ja hamuilevien käsien takia iso ja raskas lasipakkaus kolahti hampaita vasten. Enemmän jäi mieleen kipu kuin juoman maku.

Täydessä salissa pullo ei ehtinyt eturivin keskiosaa pidemmälle. Muutamissa minuuteissa samppanja oli juotu.

"Joko se on tyhjä", ihmetteli Juice. "No, sitten jatketaan."

Keikka päättyi bändin keskiyön jälkeen esittämään Maamme-lauluun niin kuin Yleisradion radio-ohjelmat tuohon maailmanaikaan.



* Muusajuhlat: sunnuntain 23.8. ohjelma



2 kommenttia:

  1. Juice istui yhteen aikaan samassa "kantapaikassani" Wienerwaldissa Tampereella, joskus samassa pöydässäkin, mutta siinä se istuksi paljonkaan puhumatta kuin olisi ollut tavallinen juankoskelainen kaljaukko. Taputtelijoita tosin oli enämpi ympärillä joka taisi aika tavalla tympäistä. Sen verran ilkesin puhuttaa, että ollaan syntyisin samoilta seuduilta, naapurukset. Se oli sitä aikaa, kun alkoi se hänen maksansa todellinen alasajo eli 1980-luvun loppupuolella. Sittemmin, vai oliko se aiemmin jo, kun rautatieasemaa vastapäätä avattiin Leena ja Pekka, hän istuksi siellä ja sai sinne nurkkaan sen torso-veistoksensa huivi kaulassa ja kangaspanta päässä. Kumpaakaan ravintelia sen nimisinä ei enää ole.

    VastaaPoista
  2. En tainnut kapakissa Juicea koskaan nähdä, muuten kuin Tampereelta suorana lähetetyssä rokkikonserttiohjelmassa. Juice oli sen juontaja ja haastatteli esiintyjiä. Aina oli tuoppi edessä ja vihreä dunhill kädessä. Piti kokeilla miltä nuo kalliimman hintaluokan savukkeet maistuivat.

    Taisi Juicen juontohommat loppua ohjelmassa kesken kaiken. Muistaakseni juontajan vaihtamista perusteltiin sillä, että touhu meni liian "persoonalliseksi".

    VastaaPoista