Natiivimainonta

Ei mitään uutta auringon alla. Useasti netissä seilatessa olen päätynyt juttuun, joka alkaa normaalisti, mutta muuttuu sisällöltään kesken kaiken avoimeksi mainokseksi. Eilen opin tälle tavalle mainostaa nimen: natiivimainonta.

Tapa on tuttu mainonnan historiasta, tosin niin vanhalta ajalta jota (nykyaikaisen) mainonnan historiat eivät edes muista olevan. P. T. Barnum kertoi Humpuukien kirjassa (1865, suomennettuna julkaistu mm. Kari Aronpuron pelkkää barnumia -teoksessa) vuonna 1842 alkaneesta tavasta mainostaa Peasen hurtanminttukarkkeja (Pease's Horehound Candy) sanomalehdistössä. Juttu oli ladottu muiden tekstien sekaan ja se alkoi jollakin ajankohtaisella tai mieltäkiihottavalla aiheella. Ensimmäisen kolmanneksen jälkeen aihe käännettiin tavalla tai toisella karkkeihin, jotka sitten perinpohjaisesti esiteltiin.

Lukija siis huijattiin yskänpastillimainoksen lukemiseen. J. Peace & Son oli jo 1841 julkaisuttanut juttuja, joissa lopussa päästiin markkinointinimen ja yhteystietojen pariin. Lukevaa yleisöä ihmetyttävät tekstimainokset alkoivat New York Heraldissa 23. marraskuuta 1842. Ensimmäisessä jutussa kenraali Jacksonista siirryttiin sujuvasti yskän selvittäviin hurtanminttuihin.

Jopa P. T. Barnum piti näitä mainoksia ärsyttävinä, mutta Peasen itsensä kehittämä mainostustapa toimi. Hurtanminttukarkkeja myytiin runsaasti.

Peasen jäljittelijöiden kävi toisin. Lukijat jo tiesivät jujun ja eivät menneet samaan halpaan. Muut keinonkäyttäjät tuntuivat ainoastaan ärsyttäviltä ja eivät saaneet ostopäätöksiä aikaiseksi.

Tämän tarinan opetukseen kehottaisin natiivimarkkinointia suunnittelevien tarkasti perehtymään.