tiistai 6. lokakuuta 2015

Kaustiselta, päivää, oikeakielisesti



Joskus muinoin suomalaisten paikkakuntien nimien taivutusta yritettiin säännönmukaistaa. Perusperiaatteeksi harkittiin, että sisäsijat kuuluisivat kaupungeille, kauppaloille ja taajaväkisille yhdyskunnille kun taas maalaiskunnista käytettäisi ulkosijona. Esimerkiksi oltaisi Kuopiossa ja siitä suunnattaisi höyrylaivalla Maaningalle.

Lukemattomat ovat ne ehdotukset, jotka eivät ole vakiintuneet kielenkäyttöön. Vaikka esimerkkipaikkakunnista voisi päätellä, niin ehdotus ei ole toteutunut. Edelleen ollaan Saarijärvellä tai Kiimingissä. Jälkimmäisen paikkakunnan naapurissa voidaan olla sekä Ylikiimingissä että Ylikiimingillä. 

Käytännössä paikkakuntien taivutukset on opeteltava erikseen. Kotuksen sivuilla on lista, josta voi tarkistaa oikean muodon muistin pettäessä. Samassa yhteydessä on myös luettelo niistä nimityksistä, joita eri paikkakuntien asukkaat toivovat itsestään käytettävän.

Median virheitä taivutuksissa oiotaan mielellään. Ilmeisesti Kaustisten nimi taivutetaan niin usein väärin, että oikeaa taivutusta varten on tehty oma nettisivu. Kaustisella, Kaustiselle, Kaustiselta, Kaustisen, kerrotaan sivuilla.

Neil Hardwickiin vedoten Kaustissivulla vaaditaan suomen osaamista:

Vaikka asia onkin ehkä jonkun mielestä vähäpätöinen, on silti hyvä osata taivuttaa sanoja oikein. Esimerkiksi sillä on vissi ero oletko kusella vai kusessa.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti