maanantai 28. joulukuuta 2015

Hyvä Piia


Tänään vietetään Piian ja Pian nimipäivää. Suomenkielisessä kalenterissa tunnetaan pidempi muoto, lyhyempi suomenruotsalaisessa. Tästä huolimatta suomenkielistenkin keskuudessa Pia (noin 14 000 kpl) on suositumpi kuin Piia (reilut 7000). Nimi tulee latinan hurskasta tai hyvää tarkoittavasta sanasta pius, on sen feminiinimuoto. Katolisessa kirkossa on ollut kaksitoista Pius-nimen valinnutta paavia.

Suomeen laajempaan käyttöön nimi lienee tullut Ruotsista, jossa Pia oli muotinimi 1950- ja 1960-luvuilla. On nimeä käytetty aikaisemminkin, esimerkiksi Fredrik Sonni ja Adolfina Gartz Ruokolahden Siitolan kylästä kastoivat tyttärensä Piaksi syyskuussa 1863. Kustaa Vilkuna arvelee, että Pia on saattanut olla myös lyhennös kreikkalaisperäisestä Zenobia-nimestä ("hän, jolle Zeus on antanut elämän").

Ruotsalaiseen nimimuotiin on aiheen antanut Ingrid Bergman. Juuri ennen läpimurtoa Hollywoodissa Bergman oli saanut miehensä Petter Lindströmin kanssa tyttären, joka kastettiin Piaksi. Tuon ajan elokuvamaailmaan kuului, ettei tähti voinut olla julkisesti naimisissa. Tuottajat arvelivat fanien kaikkoavan, jos valkokankaalla on varattu nuori nainen.

Vuonna 1938 syntynyt Pia ja aviomies Petter Lindström tulivat laajemmin maailman tietoisuuteen vasta kun Bergman jätti perheensä Roberto Rossellinin vuoksi vuonna 1950. Ensimmäisen tyttären nimi tuli laajasti tietoon ja innoitti omia lapsiaan nimeäviä Ruotsissa.

Pia Lindströmin nimellä on aivan oma taustansa. Se on yhdistelmä vanhempien etunimien alkukirjaimista.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti