maanantai 11. tammikuuta 2016

Amerikan Oulu


Eilen Ylen sivuilla kerrottiin Amerikan Torniosta, joka sittemmin on kadonnut kartoilta ja muuttunut Philadelphian suurkaupungin Kurremäeksi (Squirrel Hill). 250 vuotta myöhemmin vuonna 1904 perustettu Amerikan Oulu Wisconsinin pohjoisosissa lähellä Suuria järviä on edelleen olemassa ja suomalaisten siirtolaisten jälkeläisten perintö elää paikkakunnalla edelleen.

Wisconsinin Oulussa ei ole taajama-alueita, aikoinaan raivatut pellot ovat suurelta osin metsittyneet ja väkiluku on ollut laskussa. Vuoden 2010 väestönlaskennassa paikkakunnalla asui 527 ihmistä. Aikoinaan on eletty karjataloudesta ja maidonjalostuksesta, mutta nykyisin maalaiskunta määrittelee itsensä asuinpaikaksi, josta käydään muualla töissä. Ilmeisesti viimeinen kauppa sulki ovensa vuonna 1980.


Kartalla Amerikan Oulu on melko tarkkaan neliön muotoinen alue. Suomalainen perintö elää myös tiestössä, alueen pohjoisrajalla kulkee Hautala Road, lisäksi kartalla on muun muassa Pudas Road, Korpi Road ja ainoa mutkitteleva tie Kaukamo Road.

Viime vuosina suomalaistausta on ollut tavallista laajemmin esillä. Paikallisen kulttuuri- ja perinnekeskuksen sivuilla iloitaan Palon tilan kohentumisesta. Neljännesvuosisadan hylättynä ollut maatilan päärakennus on remontoitu ja saatu kansallisesti arvokkaiden rakennusten luetteloon.



Wisconsinissa liikkuville Oulu näyttäytyy lähinnä maalattuna kivenä päätien varrella (ylin kuva). Turisti voi hankkia matkamuistoja Oulu Glass -lasinpuhaltamosta ja kesällä kerätä mansikoita Johnsonin tilalta.

Oulu, Wisconsin vaikuttaa autioituvalta suomalaiselta maaseudulta niin luonnon kuin palvelujen suhteen. Oulun naapurissa ei ole suuria kaupunkeja, jotka olisivat sen syöneet sisäänsä niin kuin Amerikan Tornion. Lähin taajama Iron River reilulla tuhannella asukkaallaan ei sekään kovin dynaamiselta vaikuta.


* Oulu, Wisconsin (paikallishallinnon sivut)
* Oulu, Wisconsin, USA (historiatietoja)
The Oulu Cultural and Heritage Center



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti