Eilen oli viimeinen mahdollisuus nähdä Oulussa Suvi Westin dokumentti Sparrooabbán - minä ja pikkusiskoni (Suomi ja Norja 2016) isolta kankaalta. Elokuvassa West on nostanut esille oman yhteisönsä suhtautumisen homoseksuaalisuuteen, se tuntuu olevan kovin tabu ja vaikea aihe paikallisesti muualla maailmalla alkuperäiskansojen keskuudessa siihen suhtaudutaan avoimesti ja tuomitsematta.
West ei ole saanut saamelaisia puhumaan suhtautumisesta homouteen. Muu perhe ei ole mukana dokumentissa ja huonon kohtelun kohteeksi joutuneista ainoastaan yksi kertoi kokemuksistaan lyhyesti. Oli syntynyt jopa kiistaa siitä minkälaista saamenpukua hän saisi käyttää.
Pikkusisko Kaisan nostaminen dokumentin keskiöön takaa sen, että elokuvan herättämä keskustelu on aiheesta, suhtautumisesta homoseksuaaleihin, eikä henkilöiden muista ominaisuuksista ja tekemisistä. Kaisa West on dokumentin perusteella syvästi uskonnollinen ihminen, ja kirkon palveluksessa. Kun sisarukset vierailevat Torontossa tutustumassa toisten alkuperäiskansojen käsityksiin, niin Suvi saa yksin käydä shamanistisissa menoissa.
West summaa nurjan suhtautumisen homoihin tulleen kristinuskon ja lestadiolaisuuden myötä. Hän uskoo, että saamelaisten yhteiskunnassa on aikaisemmin ollut sija heillekin. Filmistä Kalevassa käydyssä keskustelussa hän on saanut vahvistusta käsitykselle. Vahinko vain ettei siitä ole säilynyt dokumentteja, lähteitä tai kertomuksia, millaisen paikan yhteisö oli heille antanut.
Jos dokumentti saa ihmisiä Saamenmaalla miettimään ja suhtautumaan avoimemmin kanssaihmisiin, niin se on onnistunut. Oulusta keskustelua seuraten ehkä se on jotakin jo saanutkin aikaan.
Suomalainen erilaisuutta kohtaan kiristynyt ilmapiiri on Oulun yliopistolla nostattanut vastarintaa saamelaisia vastaan. Oulun yliopiston ylioppilaskunta on joutunut puuttumaan saamelaisopiskelijoiden nimittelyyn ja kohteluun. Tällainen suomalaiskansallisuuden korostaminen ei ole asiallista.
* Dokumenttielokuva pohtii miten naisrakkaus sopii Saamenmaalle. Yle
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti