perjantai 11. maaliskuuta 2016

Lucy Liu, taiteilija

Seventy Two, 2009.

Toissapäivänä facebookissa Mäntän kuvataideviikkojen tämän vuoden kuraattori Anssi Kasitonni kertoi nähneensä unta, että Geena Davis tai Lucy Liu olisi kuvataiteilija. Asia selvisi yöllä herätessä samantien, googlaus kertoi jälkimmäisen todellakin olevan taiteilijan. Ally McBealista tutuksi tullut ja nykyisin Joan Watsonina kotikatsoimoissa piipahtava näyttelijä on maalannut ja valokuvannut viisitoistavuotiaasta lähtien. Hän on pitänyt muutamia näyttelyjäkin ennen tähdeksi tulemista.

Kasitonni kävi sähköpostikirjeenvaihtoa Liun managerin kanssa ja syy unen kertomiseen oli, että ensi kesäksi Mänttään on tulossa ainakin kaksi Liun suurikokoista työtä. Useat mediat ovat kertoneet tarinan, muun muassa Ylen Uutiset.

Joan Watson.

Lucy Liun kotisivut ovat nykyisin taidepainotteiset. Avaussivun videossa hän maalaa. Vasta vuonna 2011 hän piti ensimmäisen näyttelyn suuren yleisön tuntemalla nimellä, sitä ennen hän esiintyi taidemaailmassa vanhempiensa antamalla Yu Ling -nimellä. Katselin millaisia arvioita maailmalla hänen töistään ja näyttelyistään on kirjoitettu. Muutamat olivat haastatteluja, joissa taustoitettiin tekemistä ilman taidearvostelmia. Viime vuoden lopulla San Franciscon taideinstituutin professori Mark Van Proyen arvioi useita kuvataiteita harrastaneita Hollywood-tähtiä, esimerkiksi Johnny Deppiä, Rosie O'Donnellia ja Sylvester Stallonea. Ainoastaan Liu läpäisi Van Proyenin seulan selvästi. Viggo Mortensenin työ menisivät mukana nykytaiteen yhteisnäyttelyissä. Professori kehui erityisesti Liun kalligrafiaa ja siveltimen käyttöä.

Mänttään ei ole siis tulossa Hollywood-tähden töitä, vaan varteenotettavan taiteilijan teoksia.


Lucy Liu
Mäntän kuvataideviikot


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti