sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Mór Jókai


Jatkokertomuksissa on nyt kokonaan luettavissa Mór Jókain (1825-1904) kertomus Tuhat toinen yö. Alkujaan suomennos on ilmestynyt Kirjallisessa Kuukauslehdessä 1877. Unkarilainen kirjailija oli Suomessa esillä 1800-luvulla jonkin verran, häntä suomennettiin kohtalaisen paljon elinaikana ja 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä. Uusintapainoksia Jókain kirjoista ei kuitenkaan 1940-luvun jälkeen ole otettu, jos ei lasketa Elisa Kirjojen ejulkaisuja 2012-2013.

Tuhat toinen yö on eksoottinen kuvaus turkkilaisesta pakolaisesta. Entisellä ottomaanien valtakunnan eliittiin kuuluneella oli maanpaossakin paljon pelättävää. Englannissa, Lontoon liepeillä toivoi hän saavansa turvan.

Suomalaisittain kirjailijaa kutsuttiin Mauri Jókaiksi. Tämä nimi on säilynyt hänestä kertovassa wikipedia-artikkelissa. Kansallisbibliografiassa nimi on hakujen helpottamiseksi yhdenmukaistettu alkuperäiseen asuun.

Jatkokertomuksissa on myös kolme Jókain novellia.

Mór Jókai. Galdarian. (Wiipurin Uutiset 1888)
Mór Jókai. Kerjäläispoika. (Uusimaan joulukynttilöitä 1902)
Mór Jókai. Pelaaja. (Savonlinna 1889)
Mór Jókai. Tuhat toinen yö. (kahdeksan lukua, Kirjallinen Kuukauslehti 1877)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti