torstai 3. maaliskuuta 2016

Synnytys ja tiedotus


Eilen Ruotsin kruununprinsessa Victoria sai toisen lapsen. Prinssi Daniel kertoi lapsen olevan poika. Nimen saamme tietää jo tänään kun se ensin on kerrottu pääministeri Stefan Löfvenille ja hallituskonseljille.

Tällä puolen lahtea työmarkkinajärjestöt saivat kymmenen kuukauden työn jälkeen hallituksen vaatiman kilpailukykysopimuksen aikaiseksi. Vasta tänään alkuillasta Sipilän hallitus tuli kiittelemään sopijapuolia. Tiedotustilaisuudessa ei kerrottu aikooko hallitus pitää lupauksensa lisäleikkausten perumisesta ja tuloverojen alennuksista. Selvillä oli ainoastaan laskentakaava, jolla kesäkuussa tai syyskuussa budjettiriihen yhteydessä räknätään voiko lupauksen pitää.

Hallitusta epäselvempi tiedottaja oli opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen. Tiedotteen mukaan hän on turvannut Kansalliskirjaston rahoituksen. Tiedotteessa sanottu kuitenkin herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia.

Olen tiistaina lähettänyt yliopistolle ehdotuksen Kansalliskirjaston valtionrahoitukseksi kaudella 2017-2020 osana yliopistojen sopimusneuvotteluita. Olen päättänyt, että Kansalliskirjaston ylläpitämiseen myönnetään koko se summa, jonka Helsingin yliopisto oli tehtävää varten pyytänyt, toteaa ministeri Grahn-Laasonen. 
Siis onko rahoitus nyt turvattu? Herää ainakin kolme kysymystä, jotka Markus Leikola summasi näin:

En halua olla saivartelija, mutta ministeri ilmoittaa kirjaston saavan sen verran kuin yliopisto on pyytänyt. Eli ministerin pöydällä on ollut paperi, jossa on esitetty vielä vähemmän kuin yliopisto itse esittää oman sisäisen jyvityksensä jälkeen. Ja on enemmän kuin todennäköistä, että yliopiston esityskin on ollut vähemmän kuin kirjasto itse olisi esittänyt, koska yliopisto on joutunut priorisoimaan eri yksikköjä näiden omat esityksen yhdistäen (kuten tällaisia neuvotteluja kaikissa hallintokunnissa käydään). Näin ollen ministeri ei ilmoita antavansa rahaa sen mitä kirjasto katsoo tarvitsevansa, vaan sen verran mitä yliopisto esittää. (Mikä sinänsä on normaalia, että väliportaan leikkaamia summia ei seuraavalla koontitasolla lähdetä kasvattamaan – ellei sitten ministeriössä haluta todella määritellä poliittisia painopisteitä. Sellaistakin on sattunut, että rahaa annetaan enemmän kuin jokin valtiorahoitteinen taho pyytää, kun kyse on neuvotteluista eikä valtionavusta.) Edellisen perusteella on loogisesti mahdotonta tietää vielä, onko kirjaston rahoitus turvattu, kuten ministerin tiedote oli otsikoitu. Keskustelu jatkukoon. Ja hyvä että tällaiset yliopistojen alla piilevät erityistehtävät selvitetään.

Jos tällä puolen ei pelattaisi niin paljon mielikuvilla, niin tiedotuksen kohde pysyisi paremmin perillä missä oikeastaan mennään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti