tiistai 15. maaliskuuta 2016

Vakuutusyhtiö Kullervo


Historiallisessa Aikakauskirjassa julkaistiin vuonna 1905 kohdennettu mainos. Vakuutusyhtiö Kullervo varoitti tiedemiehiä kaikenlaisista tapaturmista ja kehotti hankkimaan vakuutuksen niiden varalta.

Suomalaiset vakuutusyhtiöt ovat suosineet kalevalaista nimistöä, edelleen toimivat Sampo ja Pohjola. Nimet huokuvat varakkuutta ja vaurautta. Toisaalta on suosittu vakautta ja turvallisuutta henkiviä nimiä kuten Suomi ja Turva. Vakuutusyhtiön nimenä Kullervo tuntuisi olevan toista maata. Kullervo oli toki voimakas, mutta samalla epävakaa, kostonhimoinen ja äkkipikainen hahmo. Ne eivät tunnu vakuutustoimintaan positiivista uskoa antavilta piirteiltä.

Kullervo oli tapaturmavakuutusosakeyhtiö. Sen perustivat Pohjola ja sen ympärille ryhmittäytyneet suomenmieliset vuonna 1895. Samana vuonna työnantajille tuli pakolliseksi ottaa työntekijöilleen työtapaturmavakuutus. Pohjola ei halunnut tuota mahdollisesti riskialtista vakuutustoimintaa omaan yhtiöön.

Tapaturmavakuutuksen riskejä oli vaikea arvioida, koska täsmälliset tilastot puuttuivat. Tietysti suuntaviittoja saatiin ulkomailta, mutta kotimaisen tuntuma puuttui ja siksi turvallisemmaksi katsottiin erillisen yhtiön perustaminen. Myöhemmin 1930-luvulla Kullervon lakisääteinen tapaturmavakuutus siirrettiin osaksi Pohjolan toimintaa. Tuolloin riskit jo tunnettiin ja työturvallisuustyö oli saatu hyvään alkuun. Siirtoon vaikutti myös uusi vakuutuslaki, jonka vuoksi Kullervon osakepääomaa olisi pitänyt nostaa huomattavasti. Keskinäisellä Pohjolalla varmuusrahastoja oli riittävästi.

Vuodesta 1935 lähtien Kullervo myönsi ainoastaan yksityisiä tapaturmavakuutuksia. Koululais- ja lastentapaturmavakuutuksia sopikin kaupata Kullervon nimellä. Yhtiö jatkoi toimintaa vuoteen 1976, jolloin se sulautettiin osaksi Pohjolaa. 1970-luvun alun hyvinvointivaltio tuntui monista riittävältä turvalta vahinkoja vastaan.

Pohjola oli alkujaan pelkästään palovakuutusyhtiö. Kalevalassa Pohjola palaa roihahti oikein kunnolla. Oli siis siinäkin nimessä aikoinaan muistutus minkä varalta vakuutus kannattaa ottaa.


* Tapaturmavakuutusosakeyhtiö Kullervon arkisto on Elkassa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti