sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Ylivieskan kirkkopalo

Ylivieska sh 2015
Ylivieskan kirkko ja sankarihaudat 2015 By Hotarju 
Eilen illalla Ylivieskan 1700-luvulla rakennettu kirkko tuhoutui täysin tulipalossa. Poliisin mukaan kirkon sytytti palamaan "kantasuomalainen" nuorehko mies, joka alustavissa kuulusteluissa on tunnustanut teon. Ilman tuhontekijää kirkossa olisi meneillään pääsiäisyön messu.

Eilen iltapäivällä muun muassa Kaleva uutisoi arkkipiispa Kari Mäkisen haastattelusta. Jutussa kerrottiin muun muassa kirkon tarjoavan kielteisen turvapaikkapäätöksen saaville apua, esimerkiksi lyhytaikaista majoitusta ja asianajajan palveluja. Kirkko on toiminut aikaisemmin samoin ja toimintamuoto on havaittu hyväksi.

Kun lukee tuon jutun kommentteja, niin viha on niin sakeana, että voisi helposti kuvitella kirkonpolttajan saaneen sytykettä teolleen.


Vastaavia kommentteja saa lukea melkein päivittäin. Mutta kun kirkko palaa, niin on vaikeaa olla pohtimatta niiden vaikutusta tuhopolttajan tekoon.


1 kommentti:

  1. Ylivieskan messu pidetään. Piispa Samuel Salmi pitää pääsiäisyön messun palavan kirkon raunioilla. Ylivieskan seurakunta.

    VastaaPoista