Eilen Guardianissa pohdittiin tarvitaanko Dan Brownin Da Vinci -koodista nuorten aikuisten versiota. Brownin tähti on ollut viime vuosina laskussa, joten paluu suurmenestykseen on ymmärrettävää. Guardianin juttuun lainatuissa tviiteissä hanketta pidettiin tarpeettomana. Eikä mielestäni Brownin kirjassa ole mitään hankalasti ymmärrettävää, jota pitäisi yksinkertaisemmin selittää.
Kirjallisena kategoriana nuorten aikuisten kirjat eivät Suomen markkinoilla ole ainakaan laajasti käytössä. Lasten- ja nuorten kirjojen jälkeen siirrytään suoraan kaunokirjallisuuteen. Suuremmilla markkinoilla ehkä tiheämpi erottelu on tarpeen.
Saadakseni kuvan mitä nuorten aikuisten kirjallisuus on, selailin Timen listaa sadasta parhaasta kategorian kirjasta. Listalla oli muun muassa J. K. Rowlingin Harry Potterit, Laura Ingals Wilderin Pieni talo preerialla, C. S. Lewisin Narniat, Anne Frankin päiväkirjat ja Harper Leen Kuin surmaisi satakielen. Sisällöllisesti teokset ovat pääosin kasvutarinoita, käsittelytavaltaan hyvin vaihtelevia teoksia.
En tiedä miten Da Vinci -koodi taipuisi kasvutarinaksi. Ainakaan päähenkilö Robert Langdon ei "aikuisten" versiossa kasva tai kehity. Lähinnä hän pääsee toteamaan olleensa oikeassa, vaikkakin hieman erilaisella tavalla.
Timen nuorten aikuisten kirjalistaa selatessa huomiota kiinnitti molempien sukupuolien tasapainoinen läsnäolo. Listalla oli 57 miesten ja 42 naisten kirjoittamaa kirjaa. Yhden tekijää ei tunneta. Vaikea sanoa johtuuko tasapainoisuus kategoriasta vai listan laatijoista. Ehkä jälkimmäisistä.
* Do teens really need a special YA version of Dan Brown's The Da Vinci Code? Guardian.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti