Black Peider
Itse
Daada 2016
Neljä vuotta sitten ilmestyi Liken kustantamana Black Peiderin Ura – Kuvitettu toimintakertomus 1999-2012. Teoksessa käytiin läpi sarjakuvataiteilija Petteri Tikkasen alter egon supersankaripainija Black Peiderin vaiheita erilaisien dokumenttien avulla. Nyt kesällä ilmestynyt Itse on puhtaasti sarjakuvallinen kooste Peideristä musiikin kuuntelijana ja harrastajana. Suuri osa kokoelman sarjakuvista on julkaistu Rumbassa, mutta mukana on uusiakin töitä. Kirjan mukana on Black Peiderin studiolevy Singer-Songfighter.
Black Peider on syksystä 2011 lähtien tehnyt persoonallisia, sarjakuvamuotoisia keikka-arvioita. Suomalaista räimerokkia seuraamattomalle monetkaan bändit eivät sano juuri mitään sarjakuvamaailmasta tuttuja Jyrki Nissistä ja J. A. Mäkeä lukuunottamatta. Silti Peider onnistuu usein herättämään kiinnostuksen käsiteltyä orkesteria kohtaan. Peider tuntee aiheensa ja osaa tuoda hyvät puolet esiin arvostaen. Jutut saattavat keskittyä hyvin yksityiskohtaisten asioiden ympärille. Rumbassa vuoden lopuksi jaetut Black Peider Awardsit ovat mukana teoksessa.
Jos ajattelee Peiderin omia lavaesiintymisiä, niin ne ovat lyhytjännitteisiä, katkonaisia ja (tarkoituksella) noloihin tilanteisiin päätyviä. Kuuntelijana hän on tarkkakorvainen ja keskittyvä. Keikoillaan kitaroita rikkovan artistin on vaikea kuvitella paneutuvan niin tarkasti soittokamojen rakentamiseen kuin sarjakuvissa kerrotaan. Toki oikea soundi on tärkeä ja etsimisen arvoinen. Kirjoittamansa mietelauseen mukaan ”kaikki on sallittua rakkaudessa ja keikoilla.”
Nimen mukaisesti toinen kokooma on Black Peiderista itsestään. Kotioloissa, studiossa ja omalla työhuoneella hän on paljon rauhallisempi ja pitkäjännitteisempi kuin lavalla, jossa yleisön antamiin ärsykkeihin on reagoitava. Tämä käy ilmi myös mukana tulevalta levyltä. Osaa Peider esittää myös kokonaisia kappaleita. Levyllä rouheat biisit seuraavat toinen toistaan. Mies ja kitara esittävät kaikkiaan kuusitoista kappaletta.
Tikkanen piirtää Black Peiderinä hieman huolettomammin kuin omalla nimellään. Sarjakuvat eivät kuitenkaan ole mitään hätäisiä keikkabussissa tehtyjä hutaisuja, vaan keskittynyttä työtä. Sarjakuvataiteilija Tikkasen omissa albumeissa viiva on niin hiottu, että pienenkin eron huomaa. Black Peiderin tyyli on rosoiselle musiikille juuri oikea.
Musiikin lisäksi albumissa on itsetutkiskelua ja pieniä havaintoja. Esimerkiksi kerrotaan, että portugalissa peider on slangisana, joka tarkoittaa piereskelyä. Se ei Black Peideria haittaa. ”Piereskelenhän minä.”
Yhdessä sarjakuvassa mietitään kuka jaksaisi lukea ylipainoisen nelikymppisen heteromiehen tilitystä sivu toisensa jälkeen. Kun tilitys on intohimoista, paneutuvaa ja asiantuntevaa, niin hyvin jaksaa.
Julkaistu Kaltiossa 4/2016
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti