torstai 3. marraskuuta 2016

Oulun Sarjakuvafestivaali 3.-6.11.2016


Oulun Sarjakuvafestivaalia vietetään 3.-6.11.2016. Festivaalin pääpaikkoja ovat Kulttuuritalo Valve ja Oulun pääkirjaston sarjakuvakirjasto Sarjasto.




Sarjaston virallisia avajaisia vietetään torstaina 3.11. näyttelynavajaisten, tietovisan ja musiikkiesitysten siivittämänä. Sarjaston ohjelma jatkuu perjantaina 4.11. Arktisella sarjakuvaseminaarilla, jossa keskustellaan tieteestä ja sarjakuvasta. Erikoisvieraina seminaarissa tavataan Don Rosan Disney-sarjakuvista väitöstyönsä tehnyt Katja Kontturi sekä norjalainen Kristian Hellesund, joka selvittää norjalaisen sarjakuvan historiaa. Kirjastoauto Onneli muuntautuu Sarjastoautoksi ja kiertää Oulun seudun kouluilla 31.10. alkaen. Mukana matkustaa mm. Kiroilevan siilin luojana tunnettu Milla Paloniemi.

Festivaaligaalassa 4.11. julkistetaan Oulun Pohjoismaisen sarjakuvakilpailun voittajat sekä heidän töistään koottu albumi. Gaalan yhteydessä avataan sekä Pohjoismaisen sarjakuvakilpailun että sarjakuvaneuvos Ilpo Koskelan näyttelyt sekä luovutetaan kahdeksas Skrew you -tunnustuspalkinto sarjakuvan hyväksi tehdystä työstä.



Festivaalin pääpäivänä lauantaina 5.11. Kulttuuritalo Valve täyttyy sarjakuvasta. Kustantajat ja pienlehtien tekijät myyvät teoksiaan ja tarjoavat festivaalivieraille laajan kattauksen suomalaista ja pohjoismaista sarjakuvaa. Valveen päälavalla kuullaan mm. käsikirjoittaja Pauli Kallion ja piirtäjä Reetta Niemensivun yhteisen albumin synnystä ja paikallisen sarjakuvataiteilija Ville Rannan haastattelu.

Festivaalin Seitsemäs taide -teeman hengessä Oulun Elokuvakeskus näyttää Valveen Studiossa Aku Ankka -elokuvasarjan. Avoimia sarjakuvapajoja järjestetään Valveella lauantaina sekä pääkirjastolla sunnuntaina. Festivaali on osa Lasten kulttuurikaupunki Oulun tämän vuoden ohjelmistoa.

Lauantaina julkaistaan oululaisten Anssi Vieruahon ja Sami Nyyssölän pakolaistarinoihin pohjautuva 24 päivää -albumi. Vaihtoehtosarjakuva Borgtronista tunnettu Jyrki Nissinen kertoo töidensä synnystä sekä esiintyy ravintola Snookerin sarjakuvaklubilla. Kansainvälisinä festivaalivieraina Valveen lavalla ovat ruotsalainen Leon Stekla, espanjalainen Gon Rodger ja norjalainen Øyvind Lauvdahl. Sanmagumo-kollektiivi johdattaa yleisön japanilaiseen Yokai-perinteeseen.




Sunnuntaina 6.11. Sarjastossa tavataan suursuosioon noussut suomalaisista painajaisista kärsivän Matin tekijä Karoliina Korhonen. Sarjaston lavalla käydään keskusteluja sarjakuvablogeista, e-kirjoista, ammattisarjakuvantekijäksi ryhtymisestä ja ristikkojen kuvittamisesta. Festivaalin päätteeksi Sarjakuvakeskuksella julkistetaan vuoden 2017 festivaali. Festivaalin aikana sarjakuvataiteilijat ovat tavattavissa ja signeeraavat teoksiaan Turun Sarjakuvakaupalla sekä Sarjakuvakeitaalla.

Sarjakuvafestivaalin aikana nähdään 15 sarjakuvanäyttelyä eri puolilla Oulua. Islantilaisen sarjakuvataiteilija Lóa Hjalmtysdottirin näyttely on esillä festivaaliravintola Konst O. Delin seinillä, Kalle Hakkolan ja Mari Ahokoivun “Sanni ja Joonas matkalla” -näyttely Oskari Jauhiaisen galleriassa Kiimingissä, festivaalikuvittaja Emmi Niemisen näyttely pääkirjaston näyttelytilassa ja ruotsalaisen Tusen Serierin kanssa yhteistyössä toteutettu ruotsalaista sarjakuvaa esittelevä Dubbelmoral on nähtävillä Bingo-galleriassa.



Katso koko ohjelma: www.oulucomics.com/16/


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti