tiistai 27. kesäkuuta 2017

Anarkistit eivät ole tervetulleita


Yhdysvaltojen maahanmuuttopolitiikassa edistyksellisen perustuslain vuoksi ei ole voitu toimia samoin kuin muualla maailmassa. Suorat tiettyjen uskontojen, kansallisuuksien tai muutoin epäsopina pidettyjen ryhmien edustajien maahantuloa ei ole laillisesti kieltää. Tämän esimerkiksi Donald J. Trump on saanut karvaasti kokea.

Rajoituksia on silti tehty. Vuonna 1903 säädettiin Anarchist Exclusion Act, joka nimensä mukaisesti esti anarkisteja tulemasta maahan. Anarkisteilla oli tuohon aikaan huono maine, heitä pidettiin pomminheittäjinä ja yhteiskuntarauhaa väkivaltaisesti häiritsevinä. Nykyään heitä sanottaisi terroristeiksi. Vuonna 1918 lakia laajennettiin niin, että anarkisteja tukevat ja auttavat myöskään päässee maahan.

G. K. Chesterton aikoinaan irvaili amerikkalaisten tavalle seuloa anarkisteja maahantulovirroista. Virallisessa kaavakkeessa kysyttiin, että oletko anarkisti? Ruksimalla kyllä maahan ei päässyt. Jos terroristeja seulottaisi samalla tavalla, tulos voisi olla yhtä hyvä.

Kyselyn idea oli tietenkin se, että jos henkilö olikin valehdellut viranomaisille, hänet voitiin karkottaa. Näin kävi muun muassa Emma Goldmanille, joka 1920 passitettiin Yhdysvalloista Suomen kautta Venäjälle. Karkotuskuulusteluja johtaneelle J. Edgar Hooverille ei merkinnyt mitään sekään, että Goldman oli ehtinyt saada Yhdysvaltain kansalaisuuden. Anarkistipykälä oli voimassa aina vuoteen 1952 saakka.


Wikipedian arvion mukaan anarkisteja karkotettiin tai estettiin tulemasta maahan lain voimassaoloaikana alle tuhat. Matkustaja- ja maahanmuuttovirtoja ajatellen luku on mitättömän pieni.

Anarkistit taisivat 1903 olla sopiva vihollinen, jonka varjolla saatettiin tehdä muuta politiikkaa. Sama Anarchist Exclusion Act kielsi maahantulon myös epileptikoilta, kerjäläisiltä ja sutenööreiltä. Heitä lienee käännytetty huomattavasti anarkisteja enemmän.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti