perjantai 2. kesäkuuta 2017

Inarin vuosi


Koska Kaltio on Pohjoinen kulttuurilehti, niin toimitukseen tulee paljon Lappia käsitteleviä kirjoja. Yksi niistä on Seppo Saraspään kirjoittama, Pertti Turusen valokuvin koristettu Inarin vuosi (Karisto 2011). Kirja on ollut joltinenkin menestys, sillä siitä on otettu kaksi painosta.

Inarin vuosi käsittelee yhtä vuodenkiertoa. Saraspää havainnoi luontoa ja pohjoista elämää Kenkäniemessä. Hän saa viisikymmenvuotislahjaksi ajoporon ja rakennuttaa taloonsa tornin. Tornin työhuoneen keskeneräisellä parvekkeella oli aikaa pohtia tulevia suunnitelmia.

Pääosa Inarin vuoden teksteistä on ilmestynyt kolumneina ET-Lehdessä. Osa jutuista on julkaistu muissa lehdissä, osa on aikaisemmin julkaistuja.

Koska kevät on nyt ollut myöhässä, niin Lapissa varmaan on edelleen menossa kulotuskausi. Pohjoiseen muualta muuttaneen Saraspään on vaikea ymmärtää joitakin alueen ilmiöitä. Yksi niistä on juuri kulotus.

Joka kevät heti ensimmäisten pälvien ilmestyttyä pakettipeltojen laitoihin alkavat savut nousta ympäri maakuntaa. Kaikki kynnelle kykenevät pikkupojista koko talven kiikkustuolissa ärröttäneisiin mummuihin kulkevat pitkin ojanlaitoja tulitikkurasioita ravistellen. Miksi? Ruoho kuulemma kasvaa poltetussa maassa paremmin.

- Piiraisemme tulet, mutisee puoli Lappia, heittelee palavia tikkuja kuivaan kuloheinään ja katselee lumoutuneena liekkien leviämistä.

Joka vuosi tässä touhussa palaa pari omakotitaloa, lukemattomia latoja ja liitereitä ja ehkäpä joku pihan laitaan pysäköity autokin. Mutta oikea lappilainen ei turhasta hätkähdä. Tappiot hyväksytään yhtä vääjäämättömästi kuin hallan vierailu pottumaalla tai keväiset tuhotulvat.

Luonnossa, ja varsinkin ihmisluonnossa, riittää hyväntahtoista ihmettelemistä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti