keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Valerian ja Laureline elokuvissa


Kesän odotetuin sarjakuvaelokuva, Luc Bessonin ohjaama Valerian and The City of Thousand Planets (Ranska 2017), tulee tänään Suomen ensi-iltaan. Pitkäaikaisena Valerianin ja Laurelinen fanina jo keväällä alkoi jännittää millainen elokuva tuodaan valkokankaalle. Niinpä jännitystä lievittääkseni piti elokuva mennä katsomaan jo lehdistönäytökseen.


Ennakolta oli ilmoitettu, että elokuva pohjautuisi osin Tuhannen planeetan valtakuntaan. Tuosta albumista oli otettu vain ympäristö, Syrten markkinat, ja sekin vain viitteellisesti. Markkinapaikka oli muutettu 2700-luvulle sopivaksi virtuaaliseksi miljoonan liikkeen kauppakeskukseksi.

Elokuvan varsinainen tapahtumapaikka ei ollut Syrte vaan keskuspiste. Filmin toisessa johdannossa selvitettiin miten se sai alkunsa maan kiertosadalla olleesta avaruusasemasta, johon telakoitui koko ajan lisää uusia kansakuntia.

Pääjuoneltaan Bessonin esitys ei perustu mihinkään Valerian-albumiin. Aika-avaruusagenttien keinot selvittää käsillä oleva ongelma ovat suurimmaksi osaksi Varjojen lähettiläistä. Salaperäiset zoolit ovat elokuvassa pearlseja.


Innoikkaillekaan Valerianin ja Laurelinen ystäville elokuva ei ole täysin tuttua kauraa. Päähahmot tunnistaa esikuvikseen, mutta joitakin häiritseviä piirteitä heihin on ympätty. Sarjakuvissa Valerian (Dane DeHaan) ei ole naistenmies, joka pitää kaatolistaa. Laureline (Cara Delevingne) on selkeämmin oma itsensä, joskin heiluttaa elokuvassa nyrkkiä esikuvaansa reippaammin.

Päähahmoista tuli mieleen, että innostusta olisi haettu Star Trekin reboottauksesta. Naisten kaataminen ja vonkaaminen sopi paremmin uudelle James T. Kirkille.

Shinguzit eivät olleet elokuvassa nimeltään shinguzeja.

Valerian and The City of Thousand Planets tarjoaa paljon ihastuttavaa katsottavaa ja viihdyttävän elokuvaillan. Ei tämä ole Bessonin Viidennen elementin tasoinen tieteiselokuva, mutta tarjoaa kuitenkin uusia visuaalisia ideoita ihmeteltäväksi ja kopioitavaksi. Ei fanin tarvinnut tätä elokuvaa myötähäpeän vallassa katsoa.



* Kvaakissa on kommentoitu elokuvakokemusta


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti