lauantai 19. elokuuta 2017

Remonttileijona


Kesän mittaan työmaalla olen joutunut pohtimaan myös rakentamisen ympäristövaikutuksia. Käytännön toimiin vaikuttavat paljon valintojen helppous ja etenkin materiaalien saatavuus.

Ekovillan valinta eristeeksi on tehty helpoksi ja houkuttelevaksi. Tarjouspyynnön tekemällä sain välipohjan ja seinien eristyksen muutamissa tunneissa valmiiksi paikalle asennettuna. Ajansäästö ja mineraalivillojen asentamisen aiheuttaman kutinan välttäminen ovat saaneet monet muutkin seudun rakentajat päätymään samaan vaihtoehtoon.

Ekologista linjaa jatkoin valitsemalla sisäseinien materiaaliksi puukuitulevyn, remonttileijonan. Se tuntui olevan netille ja rautakauppiaille tuntematon materiaali. Lopulta levyä löytyi kauppiaan varastosta, vaikka sitä ei varastokirjanpitoon ollut listattukaan.

Vaikka saman valmistajan tuulensuojalevy ja runkoleijonat olivat laajasti tunnetut ja käytetyt, sisäseiniin tarjoitetut paksu huokoleijona ja varsinkin remonttileijona olivat tapaamilleni rakentamisen kanssa tekemisissä oleville ihmisille tuntemattomia. Kuopiossa sijainneiden Saastamoisen tehtaiden takavuosina valmistama Halltex oli sentään tuttu korjausrakentamisesta.

Kyseessä on vastaava levy. Valmistajan esitteiden mukaan remonttileijona on tarkoitettu hirsirakennusten korjauksiin ja rakennusmääräysten vaatimiin lisälämmöneristyksiin. Pitkiltä sivuilta pontattu levy oli helppo asentaa, joskin materiaali vaati huolellista käsittelyä. Pitkä levy meni helposti rikki.

Sisäseinä ja lisälämmöneristys samalla asennuksella! Se tuntui hyvältä kaupalta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti