perjantai 8. syyskuuta 2017

Heimat arki-iltapäivisin


Edgar Reitzin Kotiseutu (Heimat) uusitaan Teema Femillä arki-iltapäivisin. Suursarja valottaa yhden suvun kautta Saksan 1900-luvun historian. Sarjasta ovat innostuneet ainakin musiikin (näyttelijät soittavat kappaleet itse) ja murteiden ystävät (sarjassa puhutaan luontevasti lukuisia saksan eri osien murteita). Vaikka Reitzin panostuksen yksityiskohtiin unohtaisi, niin kokonaisuus itsessäänkin on erinomaisen hieno.

Kotiseudun jokainen osa on elokuva. Ensimmäisessä, 1980-luvun alkupuolella tehdyssä sarjassa oli yksitoista filmiä ja siinä käytiin vuodet 1919-1982. Toisessa sarjassa seurattiin Hermann Simonia 1960-luvun pyörteissä 13 filmin verran. 2000-luvun alussa tehdyssä sarjassa kuljettiin Saksojen yhdistymisestä uuden vuosituhannen juhliin. Tuorein osa sarjaa on 1840-luvulle sijoittuva esiosa suvun vaiheista.

Tarjolla on yli 52 tuntia yksilöiden näkökulmasta maailman menoa ruotivaa katsottavaa. Sarjassa oivallisesti tulee esille miten tunnetut poliittiset päätökset heijastuivat tavallisen kylän arkeen ja elämään.

Tarkemmin Kotiseutu esitellään Yle sivuilla. Sitä voi seurata myös Areenasta.



2 kommenttia:

  1. Viime kerralla, kun tuo sarja esitettiin, tallensin koko eepoksen ja katsoin sitten melkein yhteen putkeen. Äärettömään mielenkiintoinen, todellinen suurtyö, helmi.

    VastaaPoista
  2. Olin ihan täpinöissä muinoin sarjan tullessa ensimmäisen kerran telkkarista. Harvoin on niin intensiivisesti tullut televisiota katsottua.

    VastaaPoista