maanantai 16. lokakuuta 2017

Sikamessias

Vuonna 2013 Turun taidemuseossa oli esillä monta Harro Koskisen työtä.
Taidemuseo Poikilossa Kouvolassa on viime aikoina ollut useita kiinnostavia näyttelyitä. Valitettavasti Kouvola ei ole sattunut kulkureittien varrelle, joten näkemättä ovat jääneet.

Hiljan Ylen uutinen kertoi, että jotkut kouvolalaiset ovat mielestään nähneet näyttelyssä liikaakin. Asianomaiselle kaupungin lautakunnalle on valitettu, että Harro Koskisen Sikamessias (1969) pitäisi poistaa seinältä.

Taideteos tuskin seinältä poistuu, ja lautakunta ei liene toimivaltainen asiassa. Hämmentävää on, että taiteen kieltäminen on noussut ylipäätään esille.

-- Kyllä tähän alkaa jo kyllästyä, kommentoi taiteilija Koskinen Facebookissa.

Poikilon johtaja Elina Bonelius piti teosta yhteiskunnallisen ilmapiiri mittarina. Nyt on siis sellaiset ajat.



* Sikamessias. Kansallisgalleria


2 kommenttia:

  1. Uskon, että tekijää kyllästyttää, mutta todellakin mielenkiintoista taas tämä pieni kohu, kertoo todellakin työn ikuisesta ajankohtaisuudesta.

    Jossain blogissa kirjoitettiin, että nuoret näyttelyvieraat Sikamessiasta katsoessa näkivät työssä kannanoton lihansyöntiin. Loistavaa taidetta, puhuttelee edelleen.

    VastaaPoista
  2. Uusien tulkintojen sijoittaminen/löytäminen taideteoksista on positiivinen juttu. Teos puhuttelee, ja siitä tehdään uusia tulkintoja.

    VastaaPoista