Kesäkuussa 1899 taiteilija Hugo Simberg oli onneton. Hän ei saanut vastarakkautta, ja ajatteli maiseman vaihtamisen auttavan. Simberg lähti Pietariin ja sieltä edelleen veljensä kanssa Moskovaan ja Kaukasukselle. Veli johti teiden rakennustöitä nykyisten Georgian ja Dagestanin alueilla.
Maalaaminenkaan ei kiinnostanut Simbergiä. Hän ajatteli kokeilla sujuisiko kirjoittaminen, ja sen seurauksena syntyi Muistoja ratsastusmatkalta Kaukasiassa (IdeaNova 2004). Alkujaan juttu julkaistiin lyhytikäisessä Ateneum-lehdessä.
Simberg ei ole matkakirjailija. Jutun aiheena on yksi ratsastusretki, jonka reitti kiemurteli vaarallisilla vuorenrinteillä. Hengenlähtö taisi olla lähellä ja siksi juuri tuo matka jäi kirjoittajan mieleen.
Bulatsh meni edellä, hänen hevosensa asetti jalkansa tarkkaan ja varoen, tullen onnellisesti yli. Bulatsh kääntyi ympäri nähdäkseen minun ylikulkuni. Hänen käskystään pidin ohjaksia tiukalla. Astujani otti ensimmäisen askeleensa, tai paremminkin nosti ensin etujalkojaan saaden ne ulokkeelle, vei sitten takajalkansa perässä, jääden seisomaan ulokkeelle muutamaksi sekunniksi kuin kivettyneenä kaikki neljä kaviota tiukasti vieretysten. Bulatsh kiljaisi kauhuissaan, ja minun sydämeni hypähti kurkkuun. Valko nosti sitten täysin rauhallisesti etujalkansa tielle, sitten takajalkansa perässä, samalla hetkellä kun uloke kumahtaen syöksyi alas syvyyteen.
Reitit tunkeutuvat Simbergin uniin ja yhdistyvät vanhoihin painajaisiin Suomesta. Putoaminen on unien keskeisin teema.
Nähty ja omat tunnot yhdistyvät, vaikka jälkimmäisiä ei tarkasti ääneen artikuloida. Osa reissuista jäi pimentoon, matkalta Tbilisiin Simberg mieleen jäi vain seisoskelu junan sillalla. Perillä odotti maalauksellinen kaupunki, mutta siitä kertomiseen ei tällä kertaa ollut intoa. Ratsastusretki hengenvaaroineen oli se päällimmäinen juttu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti