keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Ei nettiäänestämiselle


Sipilän hallitus ei vatuloi. Se tarttuu toimeen ja määrätietoisesti ratkoo Suomen ongelmia. Hallitus linjasi lokakuun lopulla 2016, että Suomessa aloitetaan "valmistella siirtymistä" sähköiseen äänestämiseen. Työministeri Lindström tarttui toimeen välittömästi helmikuussa 2017 ja asetti työryhmän tekemään esiselvitystä aiheesta.

Eilen 19.12.2017 työryhmä totesi saman, jonka kaikki ovat jo tienneet Trumpin presidentiksi valinnasta lähtien:


Nettiäänestystä ei tule ottaa käyttöön yleisissä vaaleissa, koska sen riskit ovat suurempia kuin hyödyt. Näin toteaa nettiäänestyksen edellytyksiä Suomessa selvittänyt oikeusministeriön työryhmä.
   Teknisesti nettiäänestysjärjestelmä on työryhmän mukaan toteutettavissa, mutta teknologia ei vielä ole riittävän hyvällä tasolla. Puutteita on muun muassa varmennettavuuden ja vaalisalaisuuden yhteensovittamisessa.
   Varmennettavuus tarkoittaa sitä, että äänestäjän pitäisi pystyä varmistamaan äänen siirtyneen laskentaan muuttumattomana. Hänen tulisi saada tästä jonkinlainen todiste. Samanaikaisesti vaalisalaisuus kuitenkin edellyttää, että äänestysjärjestelmä ei saa tuottaa todistetta, joka olisi hyödynnettävissä painostamiseen tai äänten myymiseen.
   Työryhmän tuottamassa nettiäänestyksen esiselvityksessä tunnistettiin riskeiksi vaalituloksen laaja manipulointi, vaalien häirintä palvelunestohyökkäyksillä ja vaalisalaisuuden laajamittainen murtuminen.
   Työryhmä korostaa, että suurin riski kohdistuu luottamukseen ja sen menettämiseen. Luottamuksen horjuttamiseen voi riittää pelkästään valheellisten tietojen ja huhujen levittäminen. Paperilla tapahtuvassa äänestyksessä äänet ovat konkreettisesti laskettavissa ja tarkistettavissa, jolloin voidaan helposti kumota ainakin vaalituloksen manipulointiin liittyvät epäilyt.
   Nettiäänestyksessä sen sijaan ei voida suorittaa erillistä äänten tarkastuslaskentaa, joka mahdollistaisi ääntenlaskennassa tapahtuneiden virheiden löytämisen tai korjaamisen. Nettiäänestysjärjestelmässä täytyy luottaa järjestelmän tuottamaan tietoon.


Asiasta on tehty laajempi esiselvitys, jonka voi lukea netissä.

Toivottavasti asia hautautuu nyt pidemmäksi aikaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti