Tarjonnan lisääminen

MT

Viime päivinä Juhana Vartiainen on tinkimättömästi puolustanut vuoden alussa voimaan tullutta työttömien asemaa muuttavaa lainsäädäntöä. Vartiainen on ollut jo vuosikaudet linjakas asiassa, sillä taloustieteilijänä hän tietää mitkä valtion mahdollisuudet ovat toimia. Niitä on vähän.

Kun edellisen kerran sosiaalisessa mediassa puolustin Vartiaista, minua pyydettiin Jyväskylän Talveen paneelikeskusteluun. Siihen en päässyt osallistumaan, mutta yhteydenotosta poiki artikkelikokoelma Keijo Siekkinen, kirjojen keskeltä (Jyväs-Ainola 2013). Samasta syystä pidän Vartiaisen puheita edelleen tärkeinä, koska ne paljastavat tapahtuneen muutoksen.

Monilla tulee työllistämispolitiikasta mieleen edelleen valtion ja kuntien käyttämät keinot 1950-1980-luvuilta. Valtio perusti yrityksiä ja kunnat hankinnoissaan edellyttivät yrityksiltä paikallisten työttömien palkkaamista. Julkista rahaa pystyttiin suoraan suuntaamaan työttömien palkkaamiseen.

Nykyisin aika on toinen. Euroopan Unionissa on vuosikymmenet vallinnut porvarillinen hegemonia, joka on systemaattisesti pienentänyt julkisen sektorin alaa ja toimintamahdollisuuksia. Kolmas sektorikaan ei valtiolta saamillaan avustuksilla voi tarjota sellaisia palveluita, joita yritykset tarjoavat, hinnasta tai maksukyvystä riippumatta. Suomi on myös kansainvälisten sopimusten kautta sitoutunut olemaan häiritsemättä markkinoiden toimintaa.

Tällä hetkellä valtiot voivat vaikuttaa työllisyyteen käytännössä ainoastaan työvoiman tarjontaa lisäämällä. Tätä Vartiainen on toistanut vuosikaudet, myös sosialidemokraattina ollessaan. Poliitikoille on ollut vaikea myöntää, että he ovat luovuttaneet osan omasta aikaisemmasta vallastaan pois. Poliitikot lupaavat vaikuttaa asioihin, mutta eivät kerro vaikutusmahdollisuuksiensa vähäisyyttä.

Taloustieteen tarjonta-kulmakivi perustuu siihen, että kun ihmisiä kokoontuu yhteen, niin erilaista taloudellista toimintaa alkaa viritä. Käydään kauppaa, tarjotaan palveluita ja ylläpidetään infrastruktuuria. Aktiivisuus voi kasvaa niin kauan kuin on vapaita käsiä niitä tekemään. Jos oma yhteisö on vakiintunut, ja kaikilla töillä on tekijät, niin toimettoman olisi siirryttävä toiseen yhteisöön sen toivossa, että siellä hänen käsilleen olisi käyttöä.

Vartiainen on tässä suhteessa rehellinen. Ainoa mitä poliitikot voivat tehdä, on leikata kotihoidon tukea ja työttömyysturvaa tai jotain muuta sellaista. Näin vapaiden käsien määrä kasvaisi (tilastollisesti). Tukien loppuessa monet pakon edessä etsivät jotakin hengenpidikettä.


Joillakin hyvin rajatuilla markkinoiden ulkopuolisilla aloilla valtio voi tukea suoraa työllistymistä. Päivän esimerkki on taiteilijoiden työllistäminen taidemuseoihin. Parissa vuosikymmenessä virkakunta on niin vieraantunut ajatusmallista, että tarjolla olleesta neljännesmiljoonasta käyttöä löytyi vain sadalletuhannelle. Palkan tai palkkioiden maksaminen ihmisille ei ole enää normaalia.