sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Jääkärit


Mika Lietzén
Jääkärit – Viisi kertomusta
Vaasan museot 2017


Viime päivät jääkärit ovat olleet julkisuudessa puolustusministeri Niinistön närkästyksen vuoksi. Vaasassa järjestetty jääkärien muistojuhla esitettiin suorana ainoastaan Yle Areenassa, ei valtakunnallisilla tv-kanavilla. Niinistön närkästystä on vaikea ymmärtää, eipä Yle Areenassakaan kaiken maailman kissanristiäisiä suorana esitetä.

Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä eräät suomalaiset alkoivat etsiä naapurimaista mahdollisuutta suomalaisten sotilaskoulutukselle. Tarkoituksena oli luoda Suomen itsenäistymiseen johtava kärkijoukko. Pari tuhatta nuorta suomalaismiestä aloitti helmikuussa 1915 sotakoulun Saksassa. Se kesti kolme vuotta ja valmiit joukot tulivat Suomeen, Vaasaan helmikuussa 1918.

Varsinaiseen Suomen itsenäistymiseen jääkärit eivät siis osallistuneet. Helmikuussa 1918 ei enää ollut Venäjän keisarikuntaa, ja Suomi oli julistaunut itsenäiseksi ja saanut tunnustuksenkin entisen emämaan seuraajalta. Jääkäreiden ympärille loppuvuodesta 1914 alkaen suunnitellusta tarinasta kuitenkin pidettiin kiinni ja sitä korostettiin etenkin maailmansotien välisenä aikana. Jääkäreitä pidettiin itsenäistymisen kärkijoukkona.

Sittemmin historiantutkimus on oikonut ja keskustellut paljonkin jääkäreiden merkityksestä. Puolustusministeri Niinistö mitä ilmeisimmin pitää kiinni jo vanhentuneesta käsityksestä, ja siksi on ollut niin tuohtunut.

Vaasan museoiden julkaisemassa sarjakuvakirjassa Mika Lietzén pyrkii välttämään suurimman osan  jääkäreihen liittyvästä poliittisesta keskustelusta. Viidessä tarinassa keskitytään värväreiden ja koulutettavien henkilökohtaisiin tavoitteisiin ja tuntemuksiin. Kaukana kotoa nuoria miehiä vaivasi koti-ikävä ja kasvamiseen liittyvät ongelmat.

Lietzénin kuvaaman jääkärit saivat lohtua kissoista. Jokaisessa tarinassa on vähintään sivuroolissa jokin kissa, jopa rintamalla sotilaskokemusta kartuttaessa. Pohjanmaata kiertelevän värvärin epäillessä asiaansa avuksi tulee kotieläin, joka kiertyy hänen jalkopäähän nukkumaan. Miesten palatessa kotiin s/s Arcturuksella laivakissa pitää moraalista huolta.

Lietzénin vähäeleiset tarinat ja klassinen piirrosjälki tekevät sarjakuva-albumista miellyttävän, rauhallisen lukukokemuksen. Ei ihme, että teos on valittu Sarjakuva-Finlandia -ehdokkaaksi. Vaasan museot saisivat ottaa kirjasta uuden painoksen, sillä suomenkielinen laitos on tällä hetkellä loppuunmyyty.



Albumin loppukuva on hyvin kuvaava tarinoiden kannalta. Kotiin seilaavan Arcturuksen avuksi tulee jäänmurtaja Sampo. Sen perässä liehuu lippu, jossa on Suomen leijona. Yksi jääkäreistä toteaa, että leijona on melkein kuin kissa.


1 kommentti: