torstai 1. maaliskuuta 2018

Monenlaisia muotokuvia



Tiistaina Lapin yliopistolla oli Julkisen taiteen seminaari. Tällä kertaa seminaarin aiheena olivat muotokuvat, joista tutkijoiden lisäksi kertoivat kaksi taiteilijaa, Pekka-Hermanni Kyrö ja Kari Huhtamo. Jälkimmäisen näyttely avattiin Lapin yliopiston Galleria Kajossa seminaarin päätteeksi.


Yksi seminaarin järjestäjistä oli Kari Huhtamon taidesäätiö, jonka hallituksen puheenjohtajan ominaisuudessa Lauri Tarasti avasi seminaarin. Mauri-sali oli tupaten täynnä.

Tutkijoista aloitti Kalle Lampela pohtien julkisen, puolijulkisen ja yksityisen muotokuvan jäsennystä.


Hän näytti muun muassa kaupunginjohtaja Mauri Pelttarin muotokuvan (Pekka-Hermanni Kyrö, 2003). Virallisista muotokuvista yleensä tehdään kaksi versiota, julkinen ja yksityinen. Sama kuvapari nähtiin kahdessa muussakin esityksessä. Pelttarin kaupungintalolle ripustetun julkisen ja kotiinsa saaman yksityisen muotokuvien erot ovat hyvin suuret, toisessa Pelttari on kunnallishallinnon perikuva ja toisessa vapaampi yksityishenkilö. Yllä Pelttarille itselleen tehty versio.


Eniten uutta tietoa, ainakin minulle, tarjosi musiikin lehtori Annukka Hirvasvuopio-Laiti kertomalla pohjoissaamelaisesta henkilöjoikuperinteestä. Esityksensä lopuksi hän esitti isoisänsä Niila Hirvasvuopion muotokuvan, henkilöjoiun. Joikuja voidaan tehdä aiheesta kuin aiheesta. Perinteet vaihtelevat suuresti alueittain, samoin henkilöjoikujen suhteen.

Kuten muotokuvat muutenkin, henkilöjoiut ovat yhteisön arvostuksen osoitus kohteilleen. Niin kauan kuin merkittävistä ihmisistä joikataan, niin kauan heidät muistetaan.


Kari Huhtamon näyttelyn rintakuvat ja piirustukset konkretisoivat seminaarin lopuksi millaisen aiheen äärellä iltapäivä vietettiin.



* Julkisen taiteen seminaari. Lapin yliopisto




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti