perjantai 6. huhtikuuta 2018

Punkalaitumen aktiivit


Eilen Kela paljasti tilastonsa aktiivimallista. Niistä työttömistä, joille etuuden maksaa Kela, vajaat puolet oli aktivoitunut hallituksen toivomalla tavalla. Kunnittaisen tilaston mukaan luhankalaisista työttömistä oli aktivoitunut vain kaksi, Punkalaitumella peräti 88 prosenttia työttömistä aktivoitui.

Satakunnan Kansa kävi Punkalaitumella ihmettelemässä miksi pikkukunnassa oli onnistuttu niin hyvin. Jutun kuva (yllä) kertoo osan onnistumisesta, aktiivitoimiin osallistuneet työttömät ovat tehneet noita-akan kirkonkylän torille.

Punkalaidun on työllisyskokeilualue. Siellä on resursoitu aktivoimista, ja 83 työtöntä on ollut erityisen innostuksen kohteena. Niinpä torille tehty pääsiäisnoitakin on ollut oikeanlaista aktivoitumista ja leikkuri on vältetty.

Työttömät olisivat voineet seisoa torilla iltapäivän tekemättä mitään ja silti kunnan järjestämien aktivointien ansiosta työttömät olisivat välttäneet leikkurin. Saku Timonen on kirjoittanut usein siitä, että kuntien kannattaisi komentaa kaikki työttömät kerran viikossa seisomaan torille neljän tunnin ajaksi. Näin hallituksen toive toteutuisi ja kunnat säästyisivät toimeentulotuen lisäkuluilta.

Näin näytetään Punkalaitumella toimitun. Noita-akka lienee tehty, että Satakunnan Kansan toimittajalla olisi jotakin ihmeteltävää. Että sellainen Punkalaitumen ihme.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti