torstai 24. toukokuuta 2018

Miksi varainsiirtovero on tavalliselle asujalle eduksi



Kokoomuksen puoluekokoukselle on tehty ehdotus varainsiirtoveron poistamiseksi. Puheenjohtaja Orpo on julkisuudessa käsitellyt ehdotusta puolueen mahdollisena vaalilupauksena. Orpon puheissa syntyvä 780 miljoonan aukko verotuksessa paikattaisiin muun muassa veropohjaa tiivistämällä.

Varainsiirtoveroa on talouslehdissä esitelty kaikkein haitallisempana ja tyhmimpänä verona. Se estää ihmisiä muuttamasta ja saa ihmiset hankkimaan ensiasunnokseen aivan liian suuren ja kalliin asunnon. Lehtijuttuja ovat ruokkineen muun muassa VATTin käsitykset verolajista.

Varainsiirtoveroa alettiin Suomessa periä vuonna 1997. Aikaisempi leimavero on poistettu kokonaan suuren verouudistuksen yhteydessä vuonna 1993. Veron uudelleen perimiseen johtivat käytännön syyt. Tunnetuin yksittäinen tapaus oli valtakunnanoikeuteen joutuneen ministeri Kauko Juhantalon tapaus. Juhantalo kävi Interbankin kanssa kauppaa samasta kiinteistöstä useaan kertaan yhden ja saman päivän aikana. Kiinteistön arvo nousi kauppojen seurauksena viidesta miljoonasta 12,5 miljoonaan markkaan. Kaupoilla avitettiin Interbankin vakavaraisuutta ja Juhantalo sai vastineeksi kuitattua osan veloistaan.

Juhantalon talousasiat joutuivat tarkkaan syyniin hänen yritettyään koplata omat ja valtion raha-asiat. Vähemmän tunnetut kiinteistötoimijat vedättivät varmasti kiinteistöjen hintoja samaan tapaan noina leimaverottomina vuosina 1993-1996. Sama kiinteistö voitiin kaupata ilman lisäkuluja saman päivän aikana jopa kymmeniä kertoja, ja näin saada kaikkien kyseisen alueen kiinteistöjen arvoa nostettua keinotekoisesti huomattavasti. Grynderit saattoivat iloisesti siirtää keinotekoisen arvonnousun myymiensä asunto-osakeyhtiöiden tontin hintaan.

Varainsiirtovero on tehokkaasti kitkenyt kiinteistökeinottelua. Jos vero poistettaisiin, niin asunnonvaihtajalla olisi yksi maksu vähemmän. Mutta keplottelu nostaisi asunnosta maksettavaa hintaa moninverroin enemmän.

Taloushistorian ja yksittäisen asunnonostajan näkökulmasta varainsiirtovero on hyödyllinen ja kiinteistömarkkinoita hillitsevä vero. Sitä ei pidä poistaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti