lauantai 5. toukokuuta 2018

Varisto, hankinta


Susinukke Kosolan uutta teosta Varisto ei voi ostaa rahalla. Myyntipisteetkin ovat painottuneet Etelä-Suomeen. Kun asiaa ei ole ollut asiaa Kuopiota etelämmäksi, niin laitoin asialle välittäjän.

Ennakkotietojen perusteella ajattelin, että välittäjä noutaisi kirjan Niteestä ja myöhemmin postittaisin kirjan hintana olevan tunnustuksen runoilijalle. Välittäjän ollessa kirjakaupassa kävikin ilmi, että tunnustus piti tehdä heti. Libristi kertoi Kosolan käydessä liikkeessä antaneen tällaiset ohjeet.

Lähetin tunnustuksen WhatsAppilla välittäjälle ja hän kirjoitti sen korttiin. Tunnustuskorttia vastaan sai kirjan.


Olin ajatellut, että lukisin Variston ja sitten kirjoittasin tunnustuksen. Ikäänkuin panostaisin tunnustukseen lukukokemuksen arvon mukaan. Nyt kävi kuitenkin toisin. Nyt henkilökohtainen ja valonarva tunnustus tuli tehtyä ennakkokäsitysten mukaan. Välittäjä oli tuttu ja turvallinen ihminen, hän ei mielestäni vaikuttanut tunnustuksen laatuun.

Kaupat tulivat tehdyiksi ja nyt käsissäni on Varisto numero 483/1500.


* Varisto.net


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti