keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Sarjakuvaelämää Ylen kanavilla


Eilen alkoi Yle Teemalla Olli Kangassalon toimittama Sarjakuvaelämää-sarja. Neliosaisen sarjan ensimmäisessä osassa seurattiin Hanneriina Moisseisen ja Marko Turusen sarjakuvaelämää. Televisiossa sarjaa esitetään tiistaisin klo 20, Yle Areenassa sen voi katsoa kokonaan vaikka heti.

Kangassalon dokumenttisarjaa Teema on täydentänyt sarjakuva-aiheisilla dokumenteilla maailmalta. Eilen nähtiin kotimaisten sarjakuvataiteilijoiden jälkeen ohjelma Hergé, taiteilija Tintin varjossa. Tuttuja asiantuntijoita haastattelevassa dokumentissa nimestään huolimatta käsitellään enemmän Tinttiä kuin sen tekijää. Tinttinsä tunteville siinä ei ollut uutta. Mutta kertaushan ei koskaan ole pahasta.

Viikon päästä Sarjakuvaelämän jälkeen on luvassa Hugo Pratt, Corto Maltesen isä. Tiistaina 26.6. on luvassa Sami van Ingenin Teuvo Tulion materiaaleihin pohjautuva Polte (2018), eli kansainvälisiä sarjakuvadokumentteja on vain kaksi.

Sarjakuvaelämää käsiteltiin eilen myös Kulttuuriykkösessä Yle Radio 1:lle. Sarjasta on myös nettiartikkeleita, jotka löytää Areena-sivun kautta.



Sarjakuvaelämää. Yle Areena


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti