lauantai 7. heinäkuuta 2018

Havaintoja ja arkea


Kalle Tamminen
Yksinkertaisia runoja
Hai 2014


Kirjastojen kirjojen vaihtopisteet ovat mainioita paikkoja. Usein niistä sattuu sellaisia kirjoja, joihin ei muuten tulisi kiinnittäneeksi huomiota. Viime viikolla tätä kautta käsiini sattui Kalle Tammisen runokokoelma Yksinkertaisia runoja (Hai 2014). Valkeakoskelainen tekijä on kohtalaisesti julkisuutta, muun muassa Yle ja Seura ovat jututtaneet runoilijaa Kalle Päätalon pojanpoikana.

Tamminen kirjoittaa Yksinkertaisissa runoissa arkisista, tavallisen elämän asioista.

Menen parvekkeelle.
Poltan ruokasauhut.
Vesi kulkee rännissä.
Sade on kova ja se hakkaa/lyö lujaa.
Pisarat erottuvat katulampusta.

Arjessa on pieniä iloja ja suruja. Näitä Tamminen ujuttaa arkisen kuvauksen lomaan, ja saa kuitenkin pidettyä ne tavallisen kokoisina. Pienistä iloista tai suruista ei kasva merkitystään suurempia asioita.

Kokoelma jakautuu kahteen osastoon. Ensimmäisessä, Elämässä, pysytään omissa kokemuksissa. Toinen on kertoo kuulluista jutuista, He, joista olen kuullut. Omasta elämästä kertovia runoja on huomattavasti enemmän. Oma elämä on usein yksinäisiä tai yksin koettuja hetkiä.

Tänä yönä odotan jälleen ensilunta. 
Merkit ovat olleet kohdillaan.
Maa on ollut hallainen muutamana aamuna.


Yksinkertaisista runoista jäi mukava tunnelma. Havainnot arjesta on tutunoloisia, arjen kokeminen harmaana ei ole ihmisen perusasetus. Tavallisissa hetkissä on koko elämä, kaikkine väreineen. Toisilta kuulluissa jutuissa on erikoisempia tapahtumia, tosin nekin voi hyvin kuvitella tosiksi. Mutta ei sellaisia asioita tapahdu silloin kun niitä haluaisi tapahtuvan. Ne tulevat yllättäen eikä niihin ole koskaan valmistautunut.

Tammisen runoissa ei tarvitse nopeita hoksottimia. Ne avautuvat lukemisen tahtiin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti