maanantai 16. heinäkuuta 2018

Pakistanilaisten palvelin



Parhaansa mukaan ulkopolitiikan asiantuntijat ja politiikan toimittajat ovat yrittäneet selittää Donald Trumpin puheita parhain päin. Amerikassa kollegat ovat keskittyneet muun muassa Fox and Friends -aamuohjelman ja automaattisen tekstinsyötön tuottaman sisällön yhteyksiin Yhdysvaltain presidentin tekstintuottamiseen. Molemmista on löytynyt yhteyksiä.

Helsingissä Trump puhui muun muassa pakistanilaisten palvelimista. Näiden puheiden selittäminen ei käykään kädenkäänteessä. Ehkä joskun tulevaisuudessa julki tulevat Muellerin paperit antavat puheille selkoa.

Ennen sitä täytyy tyytyä kansainvälisten tietoverkkojen antiin.

Pakistan yritti kymmenen vuotta sitten kieltää kansalaisiltaan Youtuben käytön. Maan tietoliikenneasiantuntijat laitettiin toteuttamaan käyttämisen esto, mutta ammattitaidolla ei tuota operaatiota saatu loppuun. Pakistanin palvelimille laitetut protokollat estivät Youtuben käytön koko maailmassa.

Pakistanilainen hakkeriryhmä onnistui 2011 nappaamaan haltuusta Acerin 40 000 asiakkaan henkilötiedot. Maan hakkerit ovat sittemmin olleet muutenkin tapetilla, positiivisessakin mielessä. 2016 eräs heistä keksi kikan kaapata kenen tahansa gmail-tili. Google palkitsi avokätisesti tuon keinon kertomisesta. Enää sellainen ei onnistu.

Trump on syyttänyt Hillary Clintonia 30 000 sähköpostiviestin hävittämisestä. 2016 kohuttiin ulkoministeri Clintonin käyttäneen virkatoimissaan yksityistä sähköpostiaan, ja jos hän olisi tuolloin joutunut syytteeseen, niin hän ei olisi päässyt presidenttiehdokkaaksi. FBI kuitenkin lopetti tutkinnan ja totesi ettei vakavia lainrikkomuksia tapahtunut. Trumpin mielestä poistetuissa viesteissä olisi jotakin raskauttavaa, ja ne pitäisi kaivaa esiin vaikka jostakin pakistanilaista palvelimesta.

Koska Trumpin kohdatessa Putinin tämä asia tuli taas hänen mieleensä, niin se kertoo hänen kampanjansa entistä laajemmasta kytköksestä Venäjään. Taisipa Trump sanoakin, että venäläisillä palvelimilla ei noita viestejä ole.

Lieneekö alkuperäinen suunnitelma ollut estää Hillary Clintonin ehdokkuus? Väliäkö sillä enää on, Trumphan voitti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti