Levisi huhu kylällä, että kansakoululla on joku kokous, johon sai mennä kenen mieli teki, että siellä puhutaan ja selitetään ja äänestetään. Ja kertoi huhu lisäksi, että vaimoväki varsinkin oli tervetullutta. Mutta tiesivät jotkut kertoa, ettei siellä puhuta kuin uudesta vaalilaista, jota ei kukaan ymmärrä, ja että esitelmän pitäjä oli Helsingistä mikä lie ollut "temokraatti".
Mutta uutta vauhtia sai huhu, kun lukkari kertoi, että siellä oli "näytelmä".
Ja kun oli joutilas päivä, niin olipa aikaa käydä "näytelmää" katsomassa, sillä enemmistö tuntui olevan sitä uskoa, että "näytelmä" siellä oli, mikä liekin. Ja alkoi koululle väkeä kokoontua, tuli vaimoväkeäkin laumoittain, poikasia ja vakavia ukkoja sekaisin.
Useimmat eivät tienneet, mistä tulee kysymys, mutta Eeli-Mikkolan Vante, joka oli kaupungissa käydessään asiasta kuullut ja muutenkin oli lukenut ja aikaansa seuraava mies, selitti kämmeniään levitellen, että "se pitää esitelmän uudesta vaalilaista".
Selitti sen ja kertoi lyhyesti vaalilaista mitä tiesi, kertoi ja silmäili ympärilleen juuri kuin ei kukaan muu asiasta tietäisi tai ymmärtäisi mitään.
"Niin... jaa... vai uudesta vaalilaista", virkkoi välinpitämättömästi Erkkilän Jooseppi. "Minä olen sen jo tutkinut moneen kertaan... ja sitä paitsi on siitä jo muilla paikkakunnilla ammon aikoja pidetty esitelmiä."
"Kuuluu olevan vaimokin tämän uuden lain mukaan yhtä suuri herra kun mieskin", kuului joku sanovan sieltä oven puolelta.
"Joo, saavat kyllä äänestää herrainpäivämiestä, mutta eivät ne saa huutaa ja kurkuta muuten enempää kuin ennenkään", tiesi Eeli-Mikkolan Vante taas selittää.
"Ei suinkaan sitä kaikille vaimoille ole yhdenlaista valtaa annettu", lausui epäilyksensä Sillanpään emäntä, joka oli varakas leski ja aina etukynnessä miestenkin keskellä.
"Yhtä suuri on nyt ääni teillä, Sillanpään emäntä, kuin tuolla Olkkos-Kaisalla tuolla oven suussa, ei enempää vähääkään", vastasi Erkkilän Jooseppi, ymmärtäväinen mies.
"Siinä vain valhe tuli", riensi Sillanpään emäntä sanomaan, mutta oven suussa syntyi naurua ja hihitystä ja joku virkkoi ääneen, että kuului kaikille:
"Olkkos-Kaisalla on valta huutaa, että maa tärisee."
Siitä sitten keskustelu vilkastui, kun tuo arveli tuota, tämä tätä. Ja koetti joku jakaa sukkeluuksiakin.
Mutta etumaisilla riveillä istuvilla oli tullut kiivas tinka, ja väittely oli täydessä vauhdissa. Tinka oli syntynyt siitä, että Ollilan Isso, joka muutamia kuukausia sitten oli palannut rahamiehenä Amerikasta, tahtoi olla viisaampana kuin muut ja väitöksillään kumota toisten mielipiteet. Mutta kiivaasti vastusti häntä Eeli-Mikkolan Vante.
Ja kovin siinä sydäntyi kumpikin, ja väittelyinto tarttui muihinkin; oven puolessa jo kuului Tolos-Sakari kiroilevan.
"Sinulla ei ole äänivaltaa vielä ollenkaan", sanoi Eeli-Mikkolan Vante Ollilan Issolle.
Se harmitti Issoa, koski hänen kunniaansa kipeästi. Hänelläkö ei olisi äänivaltaa, joka vasta joku viikko sitten oli kunnan säästöpankkiin pannut monta tuhatta markkaa!
"Minulla on äänivaltaa vähän enemmän kuin muilla", hän vastasikin Eeli-Mikkolan Vantelle.
"Ei ole. Saadaan nähdä, kun ääniluetteloa tarkastetaan."
"Ja miksei ole? Vissiin sentähden, että taidan olla velassa jollekin... esimerkiksi kunnalle", sanoi hän ylpeänä Vantelle.
"Sinä olet ollut monta vuotta ulkomaalla ja semmosilta on äänivalta kielletty useammaksi vuodeksi..."
"Minä olen veroni maksanut niinkuin sinäkin... vähän paremminkin..."
"Ei se auta..."
Mutta yhä enemmän sydäntyi Ollilan Isso, ja kun ei muuta osannut, niin rupesi soimailemaan. Siihen sekaantuivat muutkin, ja kun alussa väittelyä oli ollut kysymys vaalilaista, niin nyt jo oli ehditty Eero Kalskeen kiväärijuttuihin.
Mutta oven puolella oli myös syntynyt tinka suntion ja Tolos-Sakarin kesken, ja siihen sekaantuivat kaikki itsellismiehet ja mäkitupalaiset.
Suntio, joka uskotteli olevansa erittäin tärkeä jäsen kirkonpalvelijain kirjavassa ketjussa ja muutenkin oli "maallisestikin" oppinut, alkoi ensin härnäillä Tolos-Sakaria, ettei Sakarilla muka ole äänioikeutta, koska ei ollut verojaan maksanut, oliko koskaan. Mutta Sakari sai puolelleen kaikki jätkät, ja muuan, joka oli nähnyt mitä kansa voi, huusi suntion korvan juuressa:
"Pian me hävitämme koko kirkon ja paistamme suntion vartaassa... vartaassa, niinkuin Kukkolan siian... Minä olen ollut Rovaniemellä... niin minä kyllä tiedän, että jätkä se nyt on herra... hei, pojat!"
Siitä saivat Sakarin puoluelaiset uutta vimmaa ja mellastamisen halua, ja yhä kiivaammasti väiteltiin ja kovemmaksi ääni paisui.
"Olkaa hiljempaa siellä oven suussa!" huusi joku sitten etempää.
Mutta äskeinen rohkea jätkä vastasi:
"Täällä saapi puhua yksi niinkuin toinenkin."
Ja väittely ja tingan halu tarttui vähitellen kaikkiin, ja vähän ajan päästä oli koko kansakoulusali yhtenä ainoana äänimerenä, jossa myrsky vimmatusti myllersi ja mellasteli. Mutta oli yksi, joka ei mitään virkkanut, vaan itsekseen naureskeli toisten huutoja, haukkumisia huvikseen kuunteli. Hän oli tuon Taavettila-vainajan köykkyselkäinen poika, Jooseppi.
Viisaasti vilkkuivat hänen pienet harmaat silmänsä, kun hän seurasi valkearintaisen suntion ja pitkäsäärisen Tolos-Sakarin tuimaa tinkaa, vilkkuivat silmät ja suu hymysi...
Mutta Ollilan Issolla ja Eeli-Mikkolan Vantella oli tullut tosi, ja vihassa vaahtosivat ja pauhasivat molemmat, koska "nokolla lämminneitä" järkensä puolesta tiedettiin molempain olevan...
"Lyö!... Koskepa...! Satuppa kädelläsi!" huusi Vante.
"Nykäseppä sinä ensin... nykäseppä vähä... sinä maarotta ja paulakengän paikkaaja", kiljui Ollilan Isso vastaan.
"Sillä lailla, pojat! Iskekääpä yhteen!" kehoitteli se äskeinen jätkä, Tolos-Sakarin puolustaja.
"Asettukaa hiidessä!" kuului joku vanhempi mies huutavan jostakin nurkasta.
Ja mikä kehoitti, mikä kielsi, mikä nauroi ja mikä taivasteli, että tämäpä vasta elämää on...
Mutta juuri kun pauhu ja huuto oli ehtinyt korkeimmilleen ja juuri kun Ollilan Isso ja Eeli-Mikkolan Vante olivat iskemässä yhteen, kuului oven suusta huuto:
"Jo maisteri tulee!"
Ja hän tulikin ja päästyään sisälle karjaisi:
"Mikä hirmuinen elämä täällä on?"
Mutta sai hän huutaa toisen ja kolmannen kerran ennenkun pauhu taukosi, taukosi vähitellen kuulumattomaksi.
Silloin hän vielä kerran silmäsi ympäri pirttiä ja virkkoi:
"Tämähän ei ole... Mikä kauhea rähinä täällä oli?"
Ei kuulunut vastausta.
Silloin nousi Taavettila-vainajan poika, köykkyselkäinen Jooseppi ylös ja virkkoi:
"Täällä oli uusi vaalilaki käytännössä."
Virkkoi, iva suupielissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti