perjantai 18. tammikuuta 2019

19. Sarjakuvassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta


Samaa sukupuolta olevasta sarjakuvapariskunnasta tulee ensimmäisenä mieleen Ralf Königin Konrad ja Paul. Heidän arkielämänsä kuvausta on suomeksi ilmestynyt useamman albumin verran. Omassa hyllyssäni niitä on kolme.

Konrad ja Paul ovat asuneet yhdessä kymmenen vuoden ajan. Suhde on väljähtänyt, ja syitä yhdessä olemiseen on ajoittain vaikea muistaa. Perusasetelma on lähellä minkä tahansa parisuhteen kuvausta, joskaan heteropari tuskin olisi yhtä avoin kuin näiden miesten suhde.

Yleensä sivun mittaiset episodit käsittelevät arjen velvoitteita ja niistä irrottautumista. Homoyhteisöjen omat piirteet monipuolistavat kerrontaa, tuovat siihen oman kiinnostavan suolansa.



2 kommenttia: